Hyvää isänpäivää, maailman paras isi!

marraskuuta 12, 2017

Muistan, miten katselin sinua ihaillen. Kiikut keinutuolissa, tuudittaen varmoin ottein esikoislastamme punaisen T-paitasi alla, lämmintä ihoasi vasten. Silmäsi olivat liikutuksesta kostuneet. Ylpeys ja rakkaus huokui sinusta. Vaikka vain muutamaa minuuttia aiemmin olit saanut elämäsi suurimman roolisi, tuntui että tiesit heti ihan tarkalleen, mitä sinun kuului tehdä. 

Sinusta oli juuri tullut isä.

Siitä hetkestä asti, yli kahdeksan vuoden ajan, olet ollut vanhemmuudessa tasavertainen, tärkein tukiverkkoni, järkähtämätön peruskallioni. Parisuhteestamme ja rakkaudestamme olemme yhdessä luoneet perheemme, turvallisen kodin lapsillemme. Meidän ikiomat juttumme. 

Olet upea isä! Voisin ylistää sinua kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta mikään niistä ei tunnu riittävältä. Ihailen tyyneyttäsi ja tapaasi hillitä itsesi myös silloin, kun et oikeasti jaksaisi. Annat lapsille jakamatonta aikaasi, huolehdit, olet läsnä ja osoitat rakkautesi. Otat syliin ja suukottelet, kerrot kuinka paljon heitä rakastat. 

Sinun lähelläsi, tiukassa syleilyssäsi, tiedän lastemme olevan turvassa.




Olet aidosti kiinnostunut lasten jutuista, niistä hölmöimmistäkin. Muistat aina tukea ja kannustaa kohti unelmia, vaikka ne eivät täysin vastaisi omia toiveitasi. Kuuntelet ja kyselet. Neuvottelet ja joustat. Leikit, laulat, hassuttelet.

Tiedän voivani luottaa sinuun silloinkin, kun epäilen itseäni eniten.

Huomioit aina ensimmäisenä meidät, perheesi, etkä koskaan aseta omia asioitasi yhteisten suunnitelmien edelle. Et pidä meitä ikinä itsestäänselvyytenä, vaan osoitat arvostuksesi päivittäin. Olet valmis tekemään mitä vain meidän eteemme ja teet sen täysin pyyteettömästi. 

Olet useaan otteeseen osoittanut, että tapahtuipa elämässä mitä tahansa, sinä pystyt järjestämään kaiken takaisin raiteilleen.






Tänään katselen sinua lastemme kanssa, kunnioittaen ja ihaillen, avatessasi silmät liikutuksesta kostuneina lasten rakkaudella valmistamia lahjoja. 

Hyvää isänpäivää, maailman paras isä. Olet sankarimme!

Rakkaudella, perheesi.




You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe