OPM = Omat pöperöt mukaan
huhtikuuta 30, 2015
Tiedättekö mikä rassaa aina sillon tällön mieltä? No se, miten jotkut (ilman että haluan mitenkään yleistää koska läheskään kaikki ei niin tee) suhtautuvat siihen, että noudatan ruokavaliota. Ei, en ole enää laihdutuskuurilla. Se homma tuli tehtyä tuossa viime vuoden puolella. Mutta koska mun kroppani toimii silleen miten se toimii puhumattakaan mun päästä, mä en voi käydä päivittäin ulkona syömässä tai napsia herkkuja ihan koska tahansa. Enkä myöskään syödä ”normaalisti”. Kyllä se on jo muutamaan otteeseen nähty mitä sitten tapahtuu. Mä lihoon. Paisun kuin munkkitaikina.
Tässä kohtaa joku hirmuviisaskaikkiravinnostatietävä tyyppi vois kertoa mulle, miten ”kaikkea voi syödä kunhan sitä syö kohtuudella”. Joo-o, niin voi. Mutta mä en handlaa sitä kohtuutta kovinkaan hyvin! Siksi mä kirjoitan tätä juttua just nyt. Siksi mun piti osallistua superdieettiin. Ja juuri siksi mä noudatan sitä mulle suunniteltua, hyvinvointia ylläpitävää ruokavaliota, koska mä en osaa syödä normaalisti ja haluan oppia sen hemmetin kohtuuden!
Tässä kohtaa joku hirmuviisaskaikkiravinnostatietävä tyyppi vois kertoa mulle, miten ”kaikkea voi syödä kunhan sitä syö kohtuudella”. Joo-o, niin voi. Mutta mä en handlaa sitä kohtuutta kovinkaan hyvin! Siksi mä kirjoitan tätä juttua just nyt. Siksi mun piti osallistua superdieettiin. Ja juuri siksi mä noudatan sitä mulle suunniteltua, hyvinvointia ylläpitävää ruokavaliota, koska mä en osaa syödä normaalisti ja haluan oppia sen hemmetin kohtuuden!
On niitä tyyppejä jotka osaa ottaa iisisti ruoan suhteen, ja se toimii niillä ihan julmetun hyvin, tyyliin ”otanpa tuosta yhden suklaanpalan kahvin kanssa ja laitanpa loput levystä takaisin kaappiin odottamaan viikoksi jolloin ehkä taas tekee mieli jotain makeaa”. Sitten on niitä tyyppejä, joille ruoka ei itsessään ole nautinto, vaan sitä ajatellaan kehon rakennus- tai polttoaineena. Syödään mitä kroppa tarvitsee voidakseen optimaalisesti, muu ruoka on turhaa eikä sitä edes kaivata.
Tyypit läpipaskojat joita salaa kadehdin, on niitä, jotka voivat syödä ihan mitä vaan, kuinka paljon tahansa ja silloin kun haluavat lihoamatta grammaakaan. Ei niiden tarvii miettiä mitään, kunhan syövät mitä tekee mieli. Näyttävät aina upeilta, paskiaiset. Sitten on munkaltaiset tyypit. Ne pysyy kunnossa liikkumalla ja tarkkailemalla hyvinkin tarkasti sitä, mitä suuhunsa pistävät. Niitä, joiden ei tarvitse kuin ajatella herkkuja ja jo vilkkuu uudet luvut vaa`assa. Ehkä pikkiriikkisen kärjistettyä tämä näin, mutta ei se nyt niiiiin kaukana totuudestakaan ole..
Tyypit läpipaskojat joita salaa kadehdin, on niitä, jotka voivat syödä ihan mitä vaan, kuinka paljon tahansa ja silloin kun haluavat lihoamatta grammaakaan. Ei niiden tarvii miettiä mitään, kunhan syövät mitä tekee mieli. Näyttävät aina upeilta, paskiaiset. Sitten on munkaltaiset tyypit. Ne pysyy kunnossa liikkumalla ja tarkkailemalla hyvinkin tarkasti sitä, mitä suuhunsa pistävät. Niitä, joiden ei tarvitse kuin ajatella herkkuja ja jo vilkkuu uudet luvut vaa`assa. Ehkä pikkiriikkisen kärjistettyä tämä näin, mutta ei se nyt niiiiin kaukana totuudestakaan ole..
No mä sitten valmentajalleni menin yhdessä sähköpostissa asiasta avautumaan. Vastaus kuului: ”Täytyy hyväksyä se fakta, että olemme jokainen yksilöitä ja loppupeleissä millään muulla EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ kuin sillä, että tiedät ja tunnet miten SUN oma kroppasi toimii ja toimit sen mukaisesti.” Sillä aina pitää olla jotain fiksua sanottavaa kaikkeen, Annella.
Mut niinhän se just menee. Mä en voi syödä kuten moni muu lihoamatta. Mä sorrun helposti siihen ahmimiseen, jos annan itselleni luvan syödä. Mun aineenvaihdunta toimii omalla, hitaalla tavallaan. Ainoa tapa millä voin sitä parantaa on se, että syön oikein ja puhtaasti. Mulla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta vaikka lääkitys on kohillaan, vaikuttaa se silti näihin juttuihin. Se ei tee laihtumisesta tai timmissä kunnossa pysymisestä ollenkaan mahdotonta, mutta se tulee ottaa huomioon.
Mut niinhän se just menee. Mä en voi syödä kuten moni muu lihoamatta. Mä sorrun helposti siihen ahmimiseen, jos annan itselleni luvan syödä. Mun aineenvaihdunta toimii omalla, hitaalla tavallaan. Ainoa tapa millä voin sitä parantaa on se, että syön oikein ja puhtaasti. Mulla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta vaikka lääkitys on kohillaan, vaikuttaa se silti näihin juttuihin. Se ei tee laihtumisesta tai timmissä kunnossa pysymisestä ollenkaan mahdotonta, mutta se tulee ottaa huomioon.
Onko se siis niin väärin tai ylipäätään tuijottamisen arvoista, jos saavun pelipaikalle omat eväät mukanani, on kyseessä sitten häät/synttärit/bileet/mitkätahansanaapurinkaimankissanristiäiset? Onko se keneltäkään pois, jos en syö samaa ruokaa kuin muut, jos se ei mua itseäni häiritse? Miksi siihen kiinnitetään niin kovasti huomiota? Onko omien eväiden syöminen jollain tavalla oudoksuttavampaa, kuin se että noudattaisin jotain tosi cuulia ja huipputrendikästä dieettiä?
Mä kovasti haluaisin olla niin kuin muut (läpipaskojat). (Hyyyvä, nyt mun päässä soi Nopsajalan ”Niin kuin mä”. No voittaa se Fröbelin palikoiden Sorkkarauta-Samin ja Tiirikka-Timpan mikä on soinut lähes taukoamatta mun päässä melkeen viikon, mut se ei taida liittyä tähän nyt lainkaan..) Mutta joo, mä harjoittelen. Ihan varmasti mä jonain päivänä voin sanoa että alan tajuamaan jotain siitä kohtuudesta ja siitä, mikä mun kropalle on parhaaksi.
Hiljaa hyvää tulee, niin se varmaan sitten on.
 |
|
Hiljaa hyvää tulee, niin se varmaan sitten on.
0 kommenttia