Terapiamielessä

huhtikuuta 29, 2015

Lauantaina tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun olin tukehtua vappumunkin palaan vastattuani vieraasta numerosta tulleeseen puheluun. "No tässä on Nelli Moskito TV:stä terve. Soittelin, koska olet hakenut mukaan Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmaan.."

Tuntui siltä, kuin koko maailma olisi pysähtynyt juuri sillä hetkellä. Tai no sekunniksi ehkä, sillä samalla hetkellä näin ikkunasta miten rakas lapseni, syksyllä 6-vuotta täyttävä Eeli, putosi pää edellä trampoliinilta. Siltä osin meno ei ole vuodessa mihinkään muuttunut.
Tuo puhelu kuitenkin muutti elämäni, taas kerran. Ei ollut ensimmäinen kerta kun lähdin laihduttamaan suurta kilomäärää, mutta se sai kuitenkin olla se viimeinen kerta. En halua enää ikinä joutua siihen tilaan, missä oma vartalo ahdistaa ja masentaa mielen.


Tahkon loppupunnituksista on nyt kulunut 5 kuukautta. Kuluneet kuukaudet ovat olleet paljon haastavampia kuin olisin osannut kuvitella, vaikka tiesin, ettei se kultaisen keskitien ja tasapainon löytäminen sekä vanhojen, hyvin vääristyneiden elämäntapojen muuttaminen terveelliseksi helppoa tule olemaan. Jostain on kuitenkin aloitettava, sillä kaikki-mulle-heti-nyt -ajattelumalli ei kuulemma toimi tässä(kään) jutussa. Aika ärsyttävää, mut pakko se kai on hyväksyä.
Ajattelin, että blogin kirjoittaminen voisi toimia vähän noinniinkun terapeuttina tässä pitkässä muutosprosessissa. Opettaja-ihminen kun olen, tykkään luonnollisesti kirjoittamisesta (vaikka kivempaahan se on muiden juttuja arvostella). Kiva, jos haluat lähteä mukaan seuraamaan matkaani kohti vahvempaa, eheämpää ja terveempää minää. Mä en tykkää ottaa mitään saliselfieitä  ja Anne (mun ihku valkku, se teeveestä tuttu ) on luvannut vetää mua pataan (monestakin eri syystä mut niistä myöhemmin lisää) jos alan jakeleen belfieitä, joten semmosia täällä tuskin tulee näkymään. Antaa ajan näyttää millainen terapiablogi tästä kehkeytyy..
Tervetuloa mukaan!                                                               
Maria

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe