Lomailun loppua odotellessa

kesäkuuta 21, 2015

Juhannus alkaa olla tämän vuoden osalta taas taputeltu. Jo toista vuotta peräkkäin meidän poppoo vietti jussin pyhät pääosin kotosalla. Normaalisti ollaan lähdetty tuonne Kainuun suunnalle mökkeilemään isovanhempien lihapatojen ääreen, mutta tänä vuonna keskeneräiset asuntokaupat ja kylmät, epävakaat ilmat pitivät meidät tiiviisti Maskun puskissa.
Olisihan tuo nyt ollut kiva päästä jonnekin mökille vilustumaan saunomaan ja rentoutumaan, mutta toisaalta, kahden lapsen roikkuessa matkassa mukana, myös kotioloissa pysymisessä on omat positiiviset puolensa. Nukuttiin niin pitkään kuin lapset antoivat meidän nukkua (ylhäällä siis joka aamu ennen kukon pieraisua), katseltiin rauhassa aamun lastenohjelmia, syötiin aamupala yhdessä ja lähdettiin ulos lenkkeilemään. Tai se mitään lenkkeilyä ole, ulkoilua paremminkin. Viisvee painelee pyörällä edellä, pikkumuija antaa tahtia vaunuista käsin ja me vanhukset jolkotellaan hiljalleen eteenpäin samalla joristen muuttamisesta, remontista ja nykyisen kodin myymisestä. I
llat vietettiin ystävien ja sukulaisten kanssa grillaillen. Ihanan iisiä!
IMG_9156[1]

IMG_9137[1]

Ainoa miinuspuoli (sen lisäksi että perjantai-ilta ajeltiin pitkin kyliä kaksi väsynyttä ja einiiniloista lasta takapenkillä huutaen etsimässä vara-avainta omien jäätyä kotiin) on se, että huomaan taas lipsuneeni kaikista mahdollisista järkevistä syömiseen liittyvistä tavoista hyyyyyvin kauas pois. 
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin se lipsuminen alkoi jo tuossa heti loman jälkeen. Tai jo lomalla, mutta sehän nyt piti olla ihan hyväksyttävää että silloin syö miten sattuu. Voisin melkein sanoa, että tässä on jo kohta kolmas viikko takana mässäilyä. Olo on kuin ilmapallolla, paitsi että en ole niin piukea kuin täyteen puhallettu pallo. Pikemminkin sellainen, enempi Michelinukkotyyppinen, paitsi löysempi. 
Siis ihan helvetin löllö lomapullanmussuttaja, noin suomenkielellä.
IMG_9164[1]
Oloa ei yhtään helpota se, että kävin perjantaina pitkästä aikaa vetäsemässä kunnon salitreenin. Ei muuten, sehän on ihan mahtava suoritus kaiken tään ylensyömisen lomassa käydä reenaamassa, mutta kun nuo etureidet otti sen verran osumaa että jokainen pienikin liikahdus tekee ihan helvetin kipeetä. Hyvää kipuahan se toki on, mutta rajansa kaikella. Mukavaa olisi ihan omin avuin päästä ylös esim. pöntöltä (alas pääsee aina, oli tyyli sitten millanen hyvänsä), hyvä etten tänään joutunut pyytämään apua K-raudassa käydessämme vuoroaan odottavalta rouvashenkilöltä. Pitkään se kyllä mua tuijotti, mahtoikohan johtua siitä pienimuotoisesta ähinästä ja kaikista niistä ärräpäistä mitkä suustani päästin yrittäessäni nousta pystyyn oman toimitukseni jälkeen. Ja kävin siis ihan vaan pissalla, jos tarkkoja ollaan. 
Mutta vessajutut sikseen. Nyt meinaan olisi aika saada tää hemmetin syöpöttely kuriin. Eilen illalla lasten mentyä nukkumaan ”vanha Maria” palasi takaisin, ja pyysi miestään lähteä hakemaan karkkia läheiseltä ABC-huoltoasemalta kauppojen jo mentyä kiinni. Ja se lähti, on se niin kiltti katsokaas.
Ja minähän söin, ihan kaksin käsin vetelin niitä irtsareita naamaani. Hyvä jos ehdin edellisen suullisen nielaisemaan ennen kuin seuraavia olin jo tunkemassa kitaani. Miksi? No koska teki mieli. Tuliko hyvä olo? No ei todellakaan tullut. Hyvältähän nuo karkit maistuu, mutta aamulla olo oli vähintäänkin yhtä krapulainen kuin viinan huuruisen illan jälkeen. Eikä tässä tapauksessa alkoholilla ollut osuutta asiaan.
Mä sitä sitten tänään tuossa ääneen pohdiskelin kun lapset olivat taas Nukkumasan kanssa lähteneet treffeille, jotta nyt saa taas tämä peli loppua. Huomenna meidän perheessä koittaa normi arki ruokavalioineen, vaikka millaista stressiä ja kiirettä asuntonäyttö, lasten harrastukset ja kaikki muu meneillään oleva härdelli aiheuttaa. 
Se, mistä olen kuitenkin ihan äärimmäisen tyytyväinen on se, että olen tainnut sisäistää edes yhden asian. Moniko tunnustaa vetävänsä dieetin alkamista edeltävänä iltana herkkuja ihan huolella napaansa, ihan vaan koska on aloittamassa dieettiä? Mä ainakin tein niin ennen. Melkeinpä joka sunnuntai, koska maanantainahan se dieetti aina alkaa.
Nyt en enää tee. En ainakaan tänään. En halua sanoa ”en ikinä”, koska ”en ikinä” mä enää vedä tämmöisiä monen viikon herkuttelujaksojakaan, ja kuitenkin taas siinä niin vähän pääsi käymään. Vaakaa en ole vielä uskaltanut kohdata, mutta sen kanssa mun on heti ensimmäiseksi huomenna aamulla selvitettävä välit. Ei sillä mitään väliä toisaalta ole mitä se näyttää, mutta ainakin olen rehellinen itselleni.
Se "vanha Maria" olisi ruoskinut ja soimannut itseään epäonnistumisesta ja siitä, ettei osaa tehdä mitään oikein. Mutta auttaako se jotain? Ei, päinvastoin. Ei mua hyödytä menneen märehtiminen, se vaan pahentaa asioita. Ainoa asia mihin mun kannattaa nyt keskittyä on se, mitä valintoja mä teen seuraavaksi.
get up
Nyt iltapalarahkaa nassuun. Lenkillekin ehtisin vielä.

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe