Muina maskulaisina
kesäkuuta 15, 2015
Ensimmäinen osa lomasta on nyt lusittu. Se mies joka meillä asuu, palasi tänä aamuna töihin. Mulla toki loma töistä jatkuu vielä pitkään, mutta eihän se samalta tunnu kun ei ole toista aikuista täällä jakamassa tätä ihanaa, leppoisaa ja tunnelmallista lapsiperheen arkea.
En tietenkään valita, vaan tykkään siitä että saan viettää aikaa lasteni kanssa, mutta kyllähän te äiti- ja isi-ihmiset tiedätte, mitä tarkoitan. Toisinaan olisi helpompaa olla töissä nuorten kanssa kun täällä kahden pienen, äidistään vielä kovin riippuvaisen lapsen taistelutantereella.
Kaikella rakkaudella, kuinkas muuten.
Arkeen palaaminen oli heti aamusta yhtä juhlaa. Pikkumuijaa taisi yöllä taas vatsa vaivata, valvotti meitä kolmeen asti. Tuo mies, joka kovasti yrittää myydä tätä meidän kotia, meni sitten lopulta nukkumaan neidin sängyn viereen lattialle. Itse ehdin pyöriä sängyssä muutaman tunnin, kunnes yksi helvetin kärpänen päätti, että on aika nousta ylös. Kärpänen. Se viheliäinen, pörisevä otus ei jättänyt mua huitomisesta ja raaoista taponyrityksistäni huolimatta rauhaan, vaan pommitti jatkuvilla täsmäiskuhyökkäyksillä mm. korviin, silmiin ja nenään. Yritä siinä sitten nukkua, saatana.
Olin illalla laittanut kellon herättämään, että sitten aamulla hyvin levänneenä ja reippaana tyttönä voisin lähteä aamulenkille. Muutaman todella tuskaisen ja hyvin epäonnistuneen sängystänousemisyrityksen sekä useamman torkuttamisen jälkeen päätin, ettei lenkillelähtö nyt kuitenkaan ole pakollista. Satoikin ihan kaatamalla. Tai ainakin hippasen ripsi vettä. Ränneistä taisi pari pientä tippaa tipauttaa.
Keitin pannullisen kahvia ja mökötin, ärsytti. Kun tuo mies joka siellä Mini-Justiinan huoneen lattialla nukkui vihdoin kömpi ylös, piti nalkuttaminen jostain turhasta asiasta aloittaa välittömästi. Tietenkin se on sen syy, etten sinne lenkille jaksanut mennä. Niin se vaan menee.
Ei siinä kauaa kestänyt, kunnes se mies joka jollain ihmeen keinolla on oppinut viimeisen 11 vuoden aikana toimimaan mun kanssa myös oikein välillä (sillon kun se ei jätä tuomatta tuliaisia tai väitä mua rotevaksi) sai kuin saikin mut lähtemään ulos ovesta. Hyvinhän sitä aikaa siinä vielä kuitenkin oli.
Vähän hupparia niskaan, lenkkarit jalkaan, kuulokkeet korville ja ulos. Aika simppeliä, sujuu myös vähäisillä yöunilla.
Liekö syynä juuri se pienimuotoinen väsymys, etten sitten tosiaan siihen peiliin muistanut kurkistaa ennen ulostautumista. Tuli vaan siinä puolessa välissä lenkkiä mieleen (eli aika tarkalleen siinä kohtaa missä vastaani käveli viitisen kappaletta työmiehiä), että en välttämättä ole ulkonäöllisesti sieltä ihan edustavimmasta päästä.
Ai mitenkö niin? No päättelepä ihan itekseen.
- #fitnesspäiväkirjat #hottihotimpihottis
![IMG_8983[1]](https://lh3.googleusercontent.com/blogger_img_proxy/AEn0k_uNGl0XOOv9EeRjrgKzZpZt5p1Uqf0dD3KRI-c2ZvA0j0bJRQlz_9dbXBQy1Aqug_sOSmodGctYTDUiFlUU6UUNvhqBfcAewOfTOMEZhAYI6NHfgMwOmhcjVo0iN4MjiVU0RE3p82oG8nW3C76X1iYdHKQ93e7s7zPvYwhRjRyq22vK5qx9-mfVE9_YogcUzw=s0-d)
Aivan niin. Ihan muina maskulaisinahan minä siinä mulkoilen. Mutta onko sillä nyt niin suurta merkitystä millasissa Lidlin haaremimallisissa kotihousuissa sitä ulos lähtee, eiköhän se lenkki siinä ollut kuitenkin se koko homman pointti.
Ja mitä siihen perkeleen kärpäseen tulee, se on nyt pölypussissa surisemassa.
Rest in piis, juu sanavapits.
0 kommenttia