Hetki aikaa olla minä
heinäkuuta 13, 2015
Sinne ne nyt lähti.
Mummulaan kahdeksi yöksi. Pikkumuija ja sen isoveli, ihan ilman äitiä. Vaikka oon tätä hetkeä odottanut, en millään pysty estämään noita vesipisaroita mitkä väkisin tunkee mun silmistä ulos.
![IMG_9172[1]](https://lh3.googleusercontent.com/blogger_img_proxy/AEn0k_spFLVuXwK68jDweDly1u4lU-uzkeZny-iQLNRfcpQTXbPEZiNlwp1YFWXFYpYKONFyfI-5cB53cl9W7l4hnvUlWsITQuJwYPR6vFwt0MQlRE76YmnslEQAcNGXClZf3t7TsP-XwOwNMs0PlyNre1bwv_wBnJDPxNyUhXqqjM__0wiQ=s0-d)
Vaikka usein kaipaan omaa aikaa, on mulle ollut aina ihan mahdottoman vaikeeta antaa lapsia hoitoon. Ei se siitä ole kiinni ettenkö luottaisi muihin, mä en vaan loppupeleissä tykkää olla erossa mun lapsista. Mun on myös vaikeeta myöntää sitä, ettenkö ”pärjäisi” lasteni kanssa. Ettenkö itse pystyisi hoitamaan heitä tuli eteen ihan mitä tahansa.
Typerää, mutta näin se vaan on. Minä itte, minäminäminä. En mä nyt kehuisi itseäni kovinkaan itsekkääksi, pikemminkin typeräksi. Ja typerä siitä syystä, koska ei yhdenkään äidin tarvii pystyä ihan kaikkeen. Ja jokainen äiti tarvitsee myös aikaa itselleen. Ei lapset voi hyvin jos äiti ei voi hyvin, niin se vaan menee.
Jos oikein muistan, olen joskus ollut pirteämpi ja aikaansaavampi kuin tässä viime kuukausien aikana. Suurin syy ja kuormittaja on täälläkin jo monesti esillä ollut väsymys. Mutta sellaista se nyt on meillä tällä hetkellä. Vaikka olen saanut loistavia neuvoja ystäviltäni, jotka myös ovat kärsineet vastaavasta unettomuudesta, en vaan ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään sen ihmeempiä. Koska minäminäminä. Mun lapsi, minä hoidan.
Typerää, mä tiedän sen.
Mutta nyt mulla on pari päivää aikaa olla minä. Heittää hetkeksi äiti-rooli sivuun ja tehdä just sitä mitä mä itse haluan tehdä. Mä voin mennä nukkumaan silloin kun haluan ja herätä vasta sitten kun siltä tuntuu. Röhnöttää sohvalla yökkärit päällä koko päivän ja katsella kaikki maailman hömppäleffat maratonina. Saan käydä ihan yksin vessassa ja suihkussa, syödä ruoan silloin kun se on vielä lämmintä ja vaikka lukea lehden samalla kun hörpin aamukahvia.
Ja mikä parasta, se mies joka meillä asuu voi viedä mut vaikka treffeille illalla. Ilman lapsia, ihan vaan me kaksistaan. Just marraskuussahan me viimeksi oltiin treffeillä.
Sitä ennen tarvii kyllä varmaan siivota, ainakin imuroida ja pölyt pyyhkiä. Tiskikone pitää tietty tyhjentää ja lasten sängyistä vois vaihtaa lakanat. Ja pitäisiköhän sitä muuttoa alkaa hiljalleen valmistella nyt kun lapset ei roiku jaloissa, aloittaa vaikka niiden vaatekaapeista ja leluista. Ja salille mun on ehdottomasti päästävä, sinne voisin melkeen lähteä nyt heti niin illalla ois sitten aikuisten kahdenkeskistä aikaa. Toisaalta, ne treffit vois olla sellaiset että mentäis Bauhaussiin, Starkille ja Laattapisteeseen. Ikeassakin on ravintola.
Mun on ikävä mun lapsia jo nyt.
0 kommenttia