Sairastelua ajastuksella

heinäkuuta 17, 2015

Voisin melkein vannoa, että ainakin noihin meidän lapsosiin on asennettu äärimmäisyyksiin asti hermoja raastava ajastin, mikä laittaa kaikki maailman sairaudet päälle juuri sillon, kun on kaikista vittumaisin aika sairastaa.
Esimerkiksi voidaan ottaa vaikka juuri nyt. Se mies joka meillä asuu ei kauhean usein käy missään pidemmillä visiiteillä, mutta nyt kun se on lähdössä koko viikonlopun kestävälle reissulle niin eikös tuo meidän viisvee ala edeltävänä yönä oksentamaan. Ensin se (kuten me kaikki muutkin) valvoi koko yön koska vatsaan sattui ja aamuyöstä pestiinkin jo lakanapyykkiä. Unohtamatta seiniä, koska parvisänky.
Päivällä näytti jo paljon paremmalta, mutta pestessäni kaaressa lentäneitä iltapuuroja lattialta, seinistä, matoilta ja verhoilta tulin siihen tulokseen, että perkele.
IMG_9893[1]
Meidän kodin uusi tuoksu, eau de Tolu.
Lähdin salille. Treenasin. Poistuin Gymiltä hymyillen, vaikka ei se tämänpäiväisen treenin taso itsessään nyt mitään varsinaisia kevätjuhlaliikkeitä olisikaan ansainnut. Mutta tulipahan tehtyä, ja se on aina parempi vaihtoehto kuin tekemättä jättäminen.
Nyt istun kotisohvalla, odottelen josko tuo pikkumuija taas rauhoittuisi uneen kohtapuolin. Vähän jännittää joudunko yöllä taas oksupyykille, ja jos niin kumman petivaatteet vaihdetaan tällä kertaa.
Mun puolesta tämä saisi olla tässä. Riitti jo, kiitos.

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe