Oma aika kortilla

heinäkuuta 01, 2015

*s y v ä  h u o k a u s*
Tuntuu kuin ei tuo oma koneisto lähtisi millään käyntiin. Toisaalta, tässä lähiviikkoina on useimmiten ollut sellainen olo, että käyn koko ajan ihan ylikierroksilla. Stressileveli hipoo huippuaan, väsymys painaa päälle eikä vuorokaudessa ole lähimainkaan riittävästi tunteja.
Semmoista se on se mun perus arki ollut viime aikoina. Ja vaikka taisin jo jossain kohtaa kesäkuuta luvata lopettaa sen lomapullan mussuttamisen ja palata takaisin ruotuun, ei se ihan nyt ole silleenkään mennyt..
Tiedostan kyllä itsekin, että nämä ruokaan ja liikuntaan liittyvät jutut kusee pahasti silloin, kun en pidä valmentajaan tiiviisti yhteyttä. Viimeisestä raportointikerrasta taitaa olla vierähtänyt viikko jos toinenkin. Ei vaan kehtaa myöntää, että ei onnistu. Sitä toimii kuin pelokas pupu ja pyrkii piiloutumaan tunkemalla päänsä pensaaseen, luulee siellä olevansa Anne the Hurjalta turvassa. Kovin on järkevää tämä tämmöinen toiminta, sellasta ihan oppikirjanmukaista, PT-valmennuksen maksimaalista hyödyntämistä. 
Ihan saa ylpeä olla itsestään, taputella itseään olalle ja silleen.
IMG_9532[1]
Yritin sitten eilen illalla, todella salakavalasti, tehdä sellaisen pienen harhautusliikkeen. Lähetin ensin Annelle meseen kuvakaappauksen mun eilisestä juoksulenkistä, että se olis oikein ylpeenä ollut siellä ja unohtanut kysellä viime viikoista. 
Menikö läpi? No vittu ei tietenkään. Parin vaihdetun lauseen jälkeen sieltä tuli jo kysymys treeneistä, että miten sillä saralla kulkee. No ei kulje, ei. Oon mä kesäkuun aikana tainnut ihan kolmesti käydä salilla, kyllähän siinä jo hauis kasvaa. Mutta kun en vaan ole ehtinyt. Ja silloin kun olisin ehtinyt, en vaan ole jaksanut lähteä. Mulla on yksinkertaisesti mennyt kaikki energia siihen, että olen yrittänyt yksin hoitaa pankki- ja vakuutusasiat, oman kodin myynnin, näyttösiivoukset, kauppakirjat sekä uuden kodin ostoon liittyneet aika mutkikkaiksi äityneet jutut, unohtamatta tietenkään lapsia.
IMG_9542[1]
Mun mukulat <3
Siinä sitten viestejä kirjoitellessani aloin pohtia semmoista, että jos ei lasketa näitä viime kuun paria hassua käyntiäni Gymillä niin mulla ei ole ollut juuri lainkaan omaa, lapsetonta ja miehetöntä aikaa, moneen kuukauteen. Olen asettanut perheen ja lasten tarpeet etusijalle ja unohtanut sellaisen tärkeen jutun, että noi kaikki muut jotka jakaa saman osotteen mun kanssa voivat itsekin paremmin jos mä pidän huolta itsestäni. 
Onko väärin, jos lapsia kotona kaiket päivät hoitava äiti-ihminen vaatii itselleen omaa aikaa muutaman tunnin viikossa käydäkseen salilla tai vaikkapa yksin kaupassa? Ei mun mielestä. Mä jaksan pyörittää tätä rumbaa paljon paremmin kun saan välillä vähän hengähtää.
Kaikesta huolimatta mulla on ihan hyvä fiilis. Onhan tässä kuitenkin ollut jos jonkinmoista säätöä, ja tuli tuossa yksi sellainen ihana omakotitalokin ostettua maanantaina. Lomakiloista huolimatta homma ei ole missään kohtaan lähtenyt lapasesta, ja ylimääräisistä kurveista pääsee eroon muutamassa viikossa, kunhan taas jaksaa vähän tsempata.  Jos jotain positiivista on keksittävä, niin olen tässä pikku hiljaa oppinut olemaan jossain määrin armollinen itselleni. Olen kahden pienen lapsen kotiäiti, mulla on käytössäni vain rajallinen määrä tunteja päivässä ja toisinaan mun on pakko priorisoida asiat siten että se oma aika jää ihan olemattomaksi. Ja aina ei vaan jaksa, vaikka sitä aikaa olisikin. Vaikka onkin ollut ihan aiheellistakin pysähtyä ja koittaa levätä silloin kun se on mahdollista, ois ne muutamat ylimääräiset karkkipussit ja jätskit voinut kyllä jättää syömättä..
IMG_9409[1]

Huomisesta alkaen alan taas pitämään parempaa huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani. Mä saan valtavasti lisää energiaa liikunnasta, tänne blogiin kirjoittelusta, ystävien treffaamisesta ja siitä, että saan välillä olla muutakin kuin äiti. Älä kuitenkaan käsitä väärin. Mulle äitiys, mun lapset ja niiden kanssa vietetty aika on tärkeintä maailmassa! Mutta käymällä muutaman kerran viikossa purkamassa ylimääräisiä höyryjä salilla säästyy lapset monilta turhilta pärähdyksiltä.
Onks tää nyt sellanen win-win –sitsyeissön?

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe