Jään aika harvoin sanattomaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita että olisin verbaalisesti mitenkään erityisen lahjakas, sanavalmis ja aina kartalla, vaan oikeestaan niinkö vähän päinvastoin. Välillä toivoisin, että osaisin olla edes joskus hiljaa mutkun ei. Sammakoiden livahtelu suusta on enemmänkin tapa kuin poikkeus. Ja yleensä ne sammakot on vielä jokseenkin kaksimielisiä sellaisia. Tai muuten vaan erittäin epäsovinnaisia tilanteeseen nähden. Tänään töissä yritin sitten muina kasvatusalan...
Kuulkaas nyt. Musta on ihan hemmetin ärsyttävää, et just kun olin tehnyt oikeen töitä sen eteen että pääsen sellaseen katkeroituneeseen, itsesäälissä möyriskelevään ”elämä on paskaa ja epäreilua” – fiilikseen, niin sit tulee joku ja pilaa sen kaiken. Ihan tuosta noin vaan, parilla viestillä laittaa kaiken ihan päälaelleen ja saa mut sen lisäks vollottamaan. Siis oikeen sellasta huutoitkua, tuhansia karvaita kyyneleitä. Ihan pikkusen taisi...
Heräsin tänään huonosti nukutun yön jälkeen mökin parvelta. Alakerrasta kantautui kiukuttelun ääniä, ilmeisesti kummallakin mukuloista olis ollut sanomista siihen, missä kohtaa pöytää olis se optimaalisin paikka lastenohjelmia näyttävälle ippadille. Nappasin kännykän sängyn vierestä, avasin feisbuukin noutifikeissönit ja näpräsin auki vuoden takaiset muistelot. Ipponen näytölle ilmestyi kuva mun kädessä olevasta otsakuumemittarista, näytöllä lukemat 38.2. Oltiin pari päivää sitten, loputtomalta...
