Juhlapyhien vietto ei kuulu meidän perheen vahvuuksiin. Se on tullut todistetuksi jo monen monta kertaa. On kyseessä sitten vappu, pääsiäinen tai juhannus, jossain kohtaa mennään aina pahasti metsään. 

Yleensä epäonnistuminen johtuu siitä, että olemme suunnitelleet viettävämme päivän lasten ehdoilla. Että ei toisin sanoen tehdä mitään suunnitelmia, ollaan vaan ihan kotosalla perheen kesken ja nautitaan toistemme seurasta.

Virhe.

Helppohan tässä olisi alkaa syytellä lapsia, mutta kyllä se niiden vika yleensä onkin. Meillä aikuisilla kun ei olisi pienintäkään ongelmaa lököillä kalsareissa ja villasukissa, ilman turhaa häsellystä.

Mutta ei onnistu, ei ainakaan tässä huushollissa. Koska olin päättänyt, etten aio viettää Suomi 100 -itsenäisyyspäivää kotona hakaten päätäni seinään lasten nahistelua kuunnellen, olin suunnitellut päivän kulun huolella. Aamulla lähtisimme koko perhe yhdessä hieman tavallista pidemmälle lenkille. Nauttisimme raikkaasta ulkoilmasta, yhdessäolosta ja satavuotiaan Suomen kauniista luonnosta. Valmistaisimme yhdessä ruokaa ja lähtisimme Turkuun jatkamaan iltaamme. Vanhalla Suurtorilla oli lapsille suunnattua ohjelmaa, josta jatkaisimme suoraan ihmettelemään Turun linnan Luminous-valospektaakkelia. 

Rauhallista yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja sopivasti tekemistä, jotta vältyttäisiin tylsistymisen aiheuttamalta turhautumiselta. Kerrassaan nerokas suunnitelma. Tällä kertaa mikään ei voisi mennä vikaan.

Paitsi..

⇢Ennen lenkille lähtöä kävin heittämässä poikamme lätkäkamppeet talomme tekniseen tilaan kuivumaan. Huomasin, että tilassa sijaitsevan lämminvesivaraajan alla olevasta putkesta tiputti vettä. Määräsin mieheni oitis soittamaan putkimieskaverilleen, että mikähän vittu se tämä tämmöinen vuoto nyt on.

⇢Lenkillä päätimme poiketa metsäreitille, mikä päättyi vuolaana virtaavan ojan katkaistessa tien. Tuollainen metrin leveä savinen monttuhan nyt on helppo ylittää, tuumasimme, ja heivasimme lapset vuoron perään pyörineen ojan yli. Kuopuksella mukana ollut, maailman tärkein Kalle-nukke kuitenkin otti ja tippui hyiseen veteen. Nelivuotiaamme veret seisauttava huuto sai urhean isin  syöksymään vatsalleen saviseen maastoon, pelastaakseen virtauksen mukana ajelehtineen nuken. Kalle saatiin kyllä pelastettua, mutta syvästi järkyttyneen tyttäremme tokeneminen vei ainakin seuraavat kolme pitkää kilometriä. 

⇢Turkuun lähteminen olisi ollut hurjan paljon mukavampaa, jos sitä ei olisi edeltänyt hirvittävä riitely esikoisen talvipukeutumisesta. Talvitakki kun saa näyttämään paksulta, toppahousut nyt on aivan perseestä ja kaulahuivi täysin turha. Istua mökötti melkein koko ajomatkan sanomatta sanaakaan kuin mikäkin esiteini. Kävellessämme kohti suurtoria, hän kuitenkin liimautui kiinni minuun. Katsoi varovaisesti silmiin ja totesi, että hänellä on vähän kylmä.

⇢Odotin kovasti näkeväni sinivalkoisin värein valaistun Turun linnan puistoineen. Emme kuitenkaan olleet varautuneet siihen, että kaikki muutkin turkulaiset ja lähikuntien asukkaat olivat tulossa tuota valotaideteosta ihastelemaan. Seistyämme reilun tunnin olematonta tahtia matelevassa autojonossa, jouduimme myöntämään, ettemme tulisi pääsemään autolla lähellekään linnaa. Koska emme myöskään olleet innoissamme ajatuksesta kävellyttää tai kantaa kuopustamme kovin pitkää matkaa, päätimme hieman nyreissämme suunnata suorilta kotiin. Ruokakin pitäisi vielä valmistaa.

⇢Kotimatkalla putkimies laittoi viestin, että voisi vielä tulla nopeasti meillä käymään ja tarkistamaan, mikä aamulla havaitun vuodon aiheutti. Nopea tarkistus vaihtuikin reippaasti yli tunnin aherrukseksi, koska joku venttiili taimikälie sieltä oli haljennut ja koko osa piti vaihtaa. Putkimiehen lähdettyä tajusin kellon olevan jo reilusti yli kahdeksan, ruoka oli tekemättä ja lapset väsyneitä ja nälkäisiä. Herkullinen itsenäisyyspäivän illallinen vaihtui lopulta lasten toiveesta mannapuuroksi. 

Että ei siis tarvitse olla kovinkaan nokkela tajutakseen, ettei nämä juhlapyhät todellakaan ole meidän juttu. On se sitten suunniteltuja tai ei, tai oli syy lapsissa tai ei, lopputulos on kuitenkin aina sama. Aina jotain sattuu tai tapahtuu. 

Perinne kai sekin.