Asiantuntija opastaa: näin luot lähtemättömän vaikutuksen hetkessä

joulukuuta 08, 2017

On tilanteita, jolloin on tärkeää onnistua luomaan itsestään mahdollisimman hyvä ja mieleenpainuva ensivaikutelma. Lähtemättömän vaikutuksen tekeminen jännittävässä tilanteessa, kuten työpaikkahaastattelussa, ei kuitenkaan ole aina ihan helppoa. Ainakaan jos kyseessä on ihminen, jota et ole ennen tavannut. 

Mutta ei huolta, kyseessä ei ole täysin mahdoton tehtävä! Jutun juoni piilee yksinkertaisissa asioissa; sinun tulee vain olla huomiota herättävä, kiinnostava ja aito oma itsesi. 

Näiden yksinkertaisten, asiantuntijan laatimien ohjeiden avulla myös sinä voit onnistua luomaan ikimuistoisen vaikutelman itsestäsi jo ensitapaamisella.


Hymyile

Ole kohtelias, pyyteettömän ystävällinen ja muista hymyillä! Iloiset ihmiset jäävät helposti mieleen, toisin kuin kädet puuskassa mököttävät jörököllit. Voit vielä tehostaa hymysi mieleenpainuvuutta nauttimalla aamiaiseksi chiansiemeniä. Mikä voisikaan kiinnittää huomion paremmin, kuin hampaanvälejä koristavat, sammakonkutua erehdyttävästi muistuttavat mustat klöntit.

Ole avoin ja rehellinen

Useimmat ihmiset tyytyvät pelaamaan uusissa tilanteissa varman päälle, eivätkä uskalla paljastaa todellista minäänsä heti ensikättelyssä. Väärin meni! Jos todella haluat jäädä ihmisten mieleen, ole rehellinen, oma itsesi! Kuvitellaan vaikka tilanne, jossa olet hakemassa paikkaa yläkoulun erityisopettajana. Rehtori kysyy, oletko koskaan ollut yläkoulussa töissä. Vastaat, ettet koskaan ole kuvitellutkaan tekeväsi kyseistä duunia, säilyttääksesi edes sen pienen jäljellä olevan osan mielenterveydestäsi. Kyseinen rehellinen mielipide saattaa poikia mieluisan työpaikan jopa muutamaksi vuodeksi. Uskalla siis ottaa pieniä riskejä!

Älä mieti liikaa

Pieni jännitys on toki aina hyvästä, mutta jos mietit etukäteen liikaa sanomisiasi tai käytöstäsi, saatat helposti vetää itsesi ihan lukkoon. Olemalla rento, oma itsesi, luot hyvät lähtökodat mieleenpainuvan ensivaikutelman luomiseksi. Toki pieni suodatus voi olla aina paikallaan, mutta satunnaiset suusta ulostautuvat sammakot eivät aina ole pahitteeksi. Päin vastoin, pari vahingossa ääneen sanottua kirosanaa tai itsensä kutsuminen Batmaniksi saattaa muuttaa keskusteluilmapiirin paljon avoimemmaksi. 

Kiinnitä huomiota pukeutumiseen

Olemalla tavallinen, normista poikkeamaton ja tyylitön peruspukeutuja, et tule jäämään ihmisten mieleen. Jos haluat luoda lähtemättömän ensivaikutelman, säväytä pukeutumalla vähän räväkkäämmin ja erotu rohkeasti joukosta! Voisin vaikka vannoa, ettei kotiovella pimpottava nuohooja takuulla unohda oven avannutta, pelkkään pörröiseen Batman-aamutakkiin pukeutunutta kotirouvaa. 


Poistu paikalta tyylikkäästi

Jos haluat jäädä tapaamasi ihmisen mieleen, muista panostaa myös paikalta poistumiseen. Voit  keksiä jotain näppärää sanottavaa tai murjaista vaikka hauskan, tilanteeseen sopivan vitsin. Palkkakeskustelujen jälkeen poistuessasi esimiehesi työhuoneesta, huikkaa kuuluvalla äänellä "Muista laittaa rahaa tilille, isi!". Sen lisäksi, että esimiehesi varmasti muistaa tapaamisenne, tulevat rahat jatkossa tilille aina ihan ajallaan. Win-win, sanoisin.


Så där, olkaapa hyvät. Helppoa kuin mikä ja ohjeita noudattamalla todistetusti myös erittäin tehokasta. Olet vain oma itsesi ja kaikki muu tapahtuu kuin itsestään.

Et yksinkertaisesti voi epäonnistua.


You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe