Arjen hektisyydestä ja näistä surullisen kuuluisista ruuhkavuosista huolimatta meillä pyritään päivittäin järjestämään aikaa koko perheen yhteiselle ruokailuhetkelle. Sellainen voimaannuttava hetki, jolloin me kaikki neljä pysähdytään ja rauhoitutaan hetkeksi syömään ja nauttimaan toistemme seurasta. Vaihdetaan päivän kuulumiset, käydään läpi tulevien päivien tapahtumia tai jutellaan niitä näitä. 

Lasten kanssa yhdessä valmistettu jauhelihakeitto odottelikin jo valmiina pöydässä, kun maanantain hommat viimeisenä pakettiin saanut isi vihdoin saapui kotiin. Lasten keskittyessä erottelemaan purjon palasia pois lautasiltaan, mies innostui kertomaan työasioistaan.

- Arvatkaas mitä! Isin töissä oli viime viikolla ihan valtavan kokoinen hepokatti! 

- Eikä! Ihanko totta? (Lapset olivat tässä kohtaa siirtyneet jo porkkanoihin.)

- Joo-o, oli siellä! Tai no ensin en uskonut kun työkaveri mulle siitä sanoi, mut sitten se yhtäkkiä lyllersikin siihen mallikeittiöiden luo kun juttelin siinä asiakkaan kanssa.

- Aaaa.. Miten se siihen sitten lyllersi?

- Siis miten niinku..? 

- Niin, siis olikse silleen et jalajallaajalajalavei vai miten..?

- (Hölmistynyt hymy) Äh, no eiku..

- Niin mut että ihan oikea hepokatti, onpa kyllä tosi hienoa! Kaiveliko hampaitaan?

- (Vittuuntunut hymähdys)

- Haravallako veteli?

- Niin, että yritä tässä nyt sitten keskustella sun kanssa päivän kuulumisia..

- Eiku oikeesti, jatka vaan! Kerrankin sulla on jotain mielenkiintoista kerrottavaa sun työjutuista!

- (Poistuu pöydästä)

Että kannattaa panostaa näihin perheen yhteisiin hetkiin! Kuulemma vahvistaa tunnesiteitä, lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, antaa positiivista energiaa ja tuo onnellisuutta. 

Taisi kyllä mennä vähän eri tavalla tunteisiin tällä kerralla.