Aina voi leikkiä piilosta

lokakuuta 01, 2017

Sumuinen sunnuntaiaamu. Takana hiukan liian lyhyeksi jääneet yöunet. Vetämätön, mälsä olo. Pannullinen kahviakaan ei auta.

Lapset kinastelevat ja nahistelevat keskenään, ei kuulemma ole taaskaan mitään tekemistä. Ulos ei oikein huvittaisi lähteä, siellä kun on niin märkää ja kylmää. Kutsuhuudot leikkimään kaikuu korviisi, mutta kun ei vaan jaksaisi millään kiinnostella.

Tuttua?

Ei hätää. Aina voi leikkiä piilosta!

Säännöt ovat yksinkertaiset:

 - Aikuinen ottaa mukavan asennon sohvalla, sulkee silmänsä ja laskee hitaasti kahteen.. kolm.. viiteenkymmeneen, jonka aikana lapset piiloutuvat. 

 - Mihin tahansa saa piiloutua. Ei rajoituksia. Uloskin saa mennä, kunhan muistaa pukeutua asianmukaisesti.

 - Piilossa lasten kuuluu olla ihan hiljaa ja paikallaan, ettei vaan etsijänä toimiva aikuinen löydä piilosilla olevaa lasta. Ei äänimerkkejä.

Yksinkertaista, eikö totta. 




Laskettuasi loppuun asti voit vielä hetken jatkaa rauhassa makoilua. Älä kuitenkaan unohda ihmetellä ääneen, missä lapset ehkä voisivat olla

ÄLÄ NUKAHDA! Ainakaan pitkäksi aikaa.

Lopulta voit alkaa etsiä lapsia paikoista, missä he eivät ole.

Toista sama setti muutaman kerran. Älä unohda kehua lasten loistavia piiloutumistaitoja!


Toimii joka kerta. 


You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe