Kyllä siinä sitten niin vaan kävi kuulkaas, että meikämuija nappasi ihan muina hikareina opiskelupaikan ensi syksyksi. Vuoden päästä näihin aikoihin vietetään viimeisiä valmistujaisijani, jonka jälkeen minua saa kutsua maisterisrouva erityisluokanopettajattareksi. Ensi kevään jälkeen kaikki opiskeluni on opiskeltu, ja käyn koulua vain sillä opepöydän oikealla puolella (verratkaa opepöytää baaritiskiin niin tajuatte ironian. Ehkä.). 

Ennen kortisonia löysin lähes poikkeuksetta vaatteeni Vilasta, Vero Modasta tai muista vastaavista samaan kategoriaan kuuluvista liikkeistä, mutta nyt, kaksikymmentä kiloa myöhemmin, ei enää edes kyseisten putiikkien suurimmatkaan koot välttämättä istu päälleni kovinkaan imartelevasti. Koska mun viehkeän vartaloni suurimmat ongelma-alueet ovat lähinnä ylävartalossa, sellasina kivan pehmeinä kertyminä yläselän ja käsivarsien tienoilla sekä vatsanseudulla, on kamalan vaikeeta ylipäätään löytää sellaista kutinetta, mikä olisi just passeli mulle. Jos vaate on hyvä hartioiden kohdalta, kiristää se vatsasta tai selästä, ja jos se taas olisi muualta juuri sopiva, roikkuu hartianpaikat kyynärpäiden kohdilla. Tai ihan muuten vaan ruma.

Käytyäni kääntymässä lähes kaikissa Raision Myllyn liikkeissä joista kuvittelin löytäväni edes jotain itselleni sopivaa, kuitenkin aina tyhin käsin ja alati kiristyvien hermojen kanssa poistuen ja ehkä hiukan itku(potkuraivareit)akin pidätellen, olin jo aikeissa luovuttaa. Se vaan nyt on niin masentavan raivostuttavaa ja itsetuntoa alentavaa tuijottaa itseään joka ikisen selluliittipalluran ja makkaranmuhkuran paljastavassa sovituskopissa. Sovittaa tuhannen eri ompeletta päällensä ilman, että niistä yksikään sopisi. Ja sitten jos sattumalta löydät jonkun vartalomalliasi imartelevan yksilön, olisit yhtä hyvin voinut käydä hakemassa samanmoisen kaavun mummosi liinavaatekaapista. 

Niin on nättiä, ja ennen kaikkea, niin yltiökehopositiivista.

Poiketen normaalista vaatteidenmetsästysreitistäni päädyin - mielessäni asiaa tiukasti vastustaen - Nanson myymälään. Olen aina mieltänyt Nanso-brändin jotenkin "yöpukumaiseksi" ja turhan aikuismaiseksi. Mammamaiseksi jopa. 

Kuten melkein arvata saattaa, mukaani mukavan myyjän avustuksella löytyi - TADAA!! - jopa kaksi uutta yläosaa. Sellaista just mun näköistä, kivaa, tyylilleni ja ennen kaikkea mun vartalolle sopivaa paitaa. Sopivasti peittävää olematta kuitenkaan säkkimäinen. Arvostan vaatteissa yksinkertaisuutta, monikäyttöisyyttä ja sitä, että mulla itselläni olisi mukava olla. Ettei koko ajan tarvitsisi olla nostelemassa tai laskemassa, nykimässä hihansuusta tai paidanhelmasta. Helppoutta. Ja voi sitä iloa ja riemua, kun sellaisen sieltä mukayöpukuliikkeestä sitten löysin!

Nostan hattua korkealle tuolle minua iloisesti ja kärsivällisesti palvelleelle alansa ammattilaiselle, jota ilman olisi ostamani vaatteet jääneet takuulla myymälän rekeille hengailemaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna, asiaa erityisesti myyjän kantilta mietittynä, taisin antaa itsestäni jälleen kerran ihan lähtemättömän vaikutelman:

Se parikymppiseksi fitness-malliksi itsensä mieltävä, oikeasti neljääkymppiä uhkaavasti lähestyvä pluskokoinen nainen.