Ohjeet onnistuneeseen vappuun

toukokuuta 01, 2017

Vappu. Se on vähän niinkön samaan kategoriaan kuuluva kuin joka vuosi autoilijat yllättävä talvi. Yhtä vaivihkaa tämä hulvaton juhlapyhä hiipi meidän kotiovelle pimpottelemaan. Kuten monena muunakin vuonna, myös tällä kertaa olimme varustautuneet sen viettoon ilman sen suurempia suunnitelmia. "Mennään ihan fiiliksen mukaan. Lasten ehdoilla."

Voi vittu!! Eikö sitä ihminen ikinä opi, vaikka justiin oli pääsiäinen? Vai onko vuosi niin pitkä aika ihmisen elämässä, että se joka helvetin kerta ehtii salakavalasti maalata kultareunukset edellisen vuoden muistoihin?! Aaaaarggh, sanon vaan!  

Tällä kertaa olen sentään sen verran jälkiviisas, että kirjoitan itselleni muistilistan ensi vuotta varten. Että ei sitten enää tule töpättyä samalla tavalla ja tehdä asioita fiilispohjalta. LAPSIPERHEEN TULEE SUUNNITELLA ASIAT, AINA!!! Hyvin perinpohjaisesti, minuuttiaikatauluna mieluiten. Suunnitelmat Aasta Ööhön, että varmasti on tarpeeksi bäk-ap-pläänejä epäonnistumisten ja kaikkien mahdollisten fiaskojen varalle.

Tässä muutama epäonnistunut yritys vuosimallia 2017:


"Vietetään vappua ihan perheen kesken". 
EIEIEIEIEIEIEIEI!!! Hanki seuraa, ihan kuka vaan kelpaa! Jos on valinnanvaraa, valitse mieluiten lapsiperhe, jossa samanikäiset lapset! Näin säästyt jatkuvalta, hermojaraastavalta "mitämänytteen mitämävoisinseuraavakstehdä mulleiooäitimitäänkivaatekemistä miksenmävoihakeajotainkaveria äääääkukaaneiookotona" kitinältä. Meillä sisarukset viihtyvät ikäerosta huolimatta yhdessä, mutta kiukuttelu, toisen härnääminen ja tahallaan ärsyttäminen alkaa heti, kun toisen naama alkaa käydä liian tutuksi. Muutama yhdessä tiiviisti vietetty päivä riittänee tähän.



"Ostetaan lapsille vappupallot"
EI! Tai jos ostat, osta samantien kaksi kummallekin. Ja samanlaiset mieluiten, ettei annoskateus pääse yllättäen iskemään, vaikka asiaa painotettiin useaan otteeseen valintahetkellä. Tänä vuonna kesti jopa ostopäivän iltaan asti, kunnes esikoinen yritti vain siirtää pikkusiskon palloa huitaisemalla sitä teräväreunaisella korullaan. Niin. Se muumi ei enää koskaan lennä.



"Tilanteen voi aina pelastaa pelaamalla lautapelejä"
No käytännössä kyllä, mutta siinäkin voi mennä pahasti vikaan. Varsinkin jos pienempi ei osaa sääntöjä tai molemmat ei voita yhtä monta kertaa. Tai jos rosvo syö rahat Afrikan tähdessä tai Unossa tarvii nostaa ylimääräisiä kortteja, puhumattakaan "vuoro hyppää pelaajan yli" -kortista. 



"No mutta voihan sitä aina lähteä ulos..."
No ei voi, koska Suomen runsasluminen kevät, saatana. 

Onnea on IKEA, mikä palvelee myös pyhinä klo 9-18! Tiesithän, että 7-vuotiaskin on tervemennyt lasten leikkipaikkaan? 



"Anna lasten valvoa"
..ja muut "juhlapyhinä voi poiketa rutiineista" -jargonit. Eeppisin virhe ikinä! Mitä väsyneempi mukula, sitä vaikeampaa on nukahtaminen. Puhumattakaan iltatoimista, jos vahingossa unohdit suorittaa ne ennen, kuin lapsi meinaa nukahtaa seisaalteen. Jos valvottamisen tavoitteena oli se, että aamulla saisi nukkua pidempään, vituiksi meni sekin. Kummatkin ovat kärppänä pystyssä ennen kukonkusemaa, vaikka kuinka vielä väsyttäisi. Ja kaikkihan sen nyt tietää kuinka herttaisia ja hyvinkäyttäytyviä huonosti nukkuneet lapset on..


"Vappuun kuuluu munkki"
Ei kuulu, ellet sitten ole ihan hardcore -tyyppiä. Kuvittele mielessäsi naama ja kädet tahmaisena perässäsi sokerihumalassa hoiperteleva kiukkuinen ja väsynyt kakara. Olisihan sinun pitänyt varoittaa, että naamaan hierottuna tuo sokerilla vuorattu leivoinnainen pilaa kasvomaalauksen!? Että anna vaan sitä munkkia. Ja simaa kyytipojaksi. Skål!



"Olisipa mukavaa avata mökkeilykausi.."
HAHHAHAHA!!! Kylmä, talven yli miehittämättä seissyt mökki meren rannalla. Tramppa purettuna, vettä ei tule. Unohdit ottaa mukaasi lapsesi pyörän, eilen on valvottu ^^, nälkä. Ei kaipaa lisäselityksiä, oletan.




No, se oli sellainen vappu. Suomalaisen työn päivä, ja sitä työnsarkaa tässä taloudessa tuntuu riittävän. Että jos vaikka ensi vuonna muistaisi paremmin. Ehkä jo nyt ottaisi kalenterin kouraan ja kutsuisi ystävät kylään ensi vapuksi. 

Munkkejakin on jo valmiiksi pakkasessa.





You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe