Rakastan olla äiti. 

Se on kaikista tärkein työni, lyö mennen tullen laudalta vaimouden ja opettajuuden. Rakastan molempia pikku murusiani täysin ehdoitta ja olisin koska tahansa valmis antamaan kaikkeni heidän hyvinvointinsa eteen. Usein teenkin niin, jopa siinä määrin, että unohdan kaikessa rytäkässä itseni.

En kuitenkaan ole niitä kaikkein kotiäitihenkisimpiä tyyppejä, enkä häpeä ollenkaan sitä myöntää. Olen parhaimmillani, kun saan äitiyden lisäksi toteuttaa itseäni, olla minä. Ei kenenkään äiti tai vaimo, vaan minä. Olla hetken aikuinen aikuisessa seurassa, käydä rauhassa vessassa (!!!) ja nauttia edes pieniä hetkiä hiljaisuudesta. Olla hetken omien ajatuksieni valtaamana, ilman että kukaan juuri sillä hetkellä tarvitsee minua. 

Silloin minä olen ihan loistava äiti. 

Olen ollut hyvin tiiviisti, milteipä vuorokauden kaikki tunnit viikon jokaisena päivänä, yhdessä lasteni kanssa, kesäkuun alusta asti. Herännyt aamulla äitiä kaipaaviin huutoihin ja nukahtanut illalla lapsi kainalossani. Hoitanut siinä välillä kaikki kotityöt, ruoanlaitot, leikittämiset, kuskaamiset, riitojen sovittamiset sekä muut päivän rutiinit. Ihan niin kuin äidit yleensä tekevät.

En halua valittaa, koska tiedän olevani etuoikeutetussa asemassa saadessani viettää pitkän kesäloman lasteni kanssa, mutta kyllä vahvasti menisi jeesustelun puolelle jos väittäisin, etteikö ollenkaan kiristele tämmöinen päivästä toiseen samaa kaavaa toistava, kokonaisvaltaisen lapsellinen elämä.

Vaatimattomalla toivelistallani olisivatkin seuraavat asiat:

- Se pirteämpi versio minusta. Sellanen onnellinen äiti-ihminen, joka aamulla herää levänneenä eikä tarvitse silmien auki saamiseen pannullista kahvia. Yöunet ilman turhia herätyksiä voisi tehdä ihmeitä. 

- Hetki omaa aikaa. Ei sen hetken tarvitse yhtäjaksoisesti kovin pitkäkään olla, sellaiset sopivan lyhyet mutta useammin kuin kerran kuussa toteutuvat jaksot kelpaavat ihan mainiosti. Vessareissusta voisi vaikkapa aloittaa.

- Hetki aikaa parisuhteelle. Viimeksi oltiin kahdestaan muistaakseni San Franciscossa, helmikuussa. Muistaakseni meillä vielä on parisuhde, pakkaa unohtumaan tässä loputtomassa isi-äiti -oravanpyörässä. 

- Aikaa ystäville. Lauseita, jotka tulee sanottua loppuun ilman keskeytyksiä. Juoruilua, maailmanparantamista, kuulumisten jakamista muutenkin kuin facebookin välityksellä.  

- Aikaa katsoa Game of Thronesia. Lasten mentyä nukkumaan on ihan liian väsynyt pitkiin maratoneihin ja siksi eteneminen on tuskallisen hidasta. Joffreyn on pakko pian kuolla!!

- Palkallinen kesäloma.

- Toistensa seurassa riitelemättä viihtyvät, täysin omatoimiset lapset. 

- Katseidenkestävä vartalo, jonka omistin ennen kortisonia...

... hahah. Meinasi melkein lähteä lapasesta! 

Nomuttakummiskin, jos nyt jonkun edes noista voisin saada niin olisin aika onnellinen. 

Enkä mä valita, arvon kukkahattuihmiset. Saahan sitä kai silti aina haaveilla pikkusen paremmasta, vaikka just hyvä tämä mun elämä on tämmöisenäänkin.

Olet sinäkin varmaan joskus täyttänyt lottokupongin?