Toisinaan lapseni osaavat yllättää minut totaalisesti. Tarkoitan siis myös ihan positiivisessa mielessä. Yleensä tämä astetta harvinaisempi ilmiö tapahtuu silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa.

Kuten esimerkiksi tänään.

Lähdimme ilman sen suurempia odotuksia tai ylipäätään minkäänmoisia suunnitelmia katselemaan The Tall Ship Races - isännyyden myötä Aurajoen rantaan ankkuroituja purjelaivoja. Olin aikalailla varma, ettei reissumme venähtäisi kovinkaan pitkäksi. Tämmöiset tiivis- ja vilkastunnelmaiset yleisötapahtumat kun eivät oikein ole Maskun puskissa vapaasti viilettämään tottuneiden lapsukaistemme pala kakkua.

Jo pelkästään joen ylittävä Föri-ajelu oli meidän maalaismuksujen mieleen, vaikka eivät sentään ensimmäistä kertaa kyydissä olleetkaan. Sateen yllättäessä hyppäsimme muina merimiehinä Omanista saapuneeseen laivaan, jonka kannella miehistön jäsenet soittivat, tanssivat ja lauloivat. Nurisematta sanallakaan kastumisesta tai kylmyydestä jaksoivat pikkuiseni ihmetellä laivojen korkeita mastoja, paksuja ankkurikettinkejä ja valtavia ruoreja. Kiipesimme sateen liukastamia portaita ristiin rastiin ja kurkimme salaa ikkunoista. Ja tietysti, otimme kuvia. 

Käppäilimme metrilakujen voimalla aina Duudsoneiden toimintapisteelle asti, jossa esikoinen pääsi hyppimään bagjumppeja neljästä metristä. Samalla Suomen ilmavoimat suorittivat ylilennon suoraan ylitsemme Hawk-suihkuharjoitushävittäjillä. Oli siinä pienillä silmillä ihmettelemistä!

Paluumatkallakin riitti kaikille vielä jotain; esikoinen herkutteli markkinamuikuilla, kuopus ihaili tyylikkäitä kiviä (!!) ja minä ohikävellyttä - myöskin kovin tyylikästä - Duudsonien HP:tä. Kertaakaan ei kumpikaan valittanut viideksi tunniksi venähtäneen reissun aikana mistään, vaikka väenpaljoudessa oli paikoittain ahdasta kulkea, kaikkialle piti jonottaa ja kävelty matka oli ainakin kuopuksellemme kovin pitkä. Kumpikaan ei karannut tai tippunut jokeen kertaakaan, vain pari kertaa kuopuksen tanssipyörähdykset tömähtivät vastaantulijan varpaille. Siinä niin kävelivät kauniisti käsi kädessä ja tervehtivät kohteliaasti vastaantulleita ihmisiä. 

Minun lapseni. Ihanat, rakkaat, suloiset muruseni.

Tämä päivä kanssanne: ihan viiskauttaviis!