"Miten me ollaankaan tänään näin aikaansaavia? Ollaan saatu vaikka kuinka monta asiaa hoidettua eikä kello ole vasta kuin 22.38!?", totesin perin hämmästyneellä äänenpainolla miehelleni eilen mikron kelloa tuijottaessani, lasten mentyä normaalisti nukkumaan siinä yhdeksän tienoilla. 

Olimme puolentoista tunnin aikana saaneet setvittyä monta jo pidemmän aikaa pitäistehdämuteimukakerkiä -listoillamme roikkunutta asiaa. Sellaisia hassuja pikku juttuja, kuten lasten hoidon järjestäminen opintojeni alettua ensi viikolla. Koulupäiväni tulevat venähtämään usein ilta kuuteen-seitsemään asti, pikkuinen pitäisi hakea päiväkodista viimeistään 16.30, esikoisen koulupäivät päättyvät viimeistään 13.30 ja miehen työpäivä päättyy klo 17. Huonommallakin matikkapäällä pitäisi tajuta, että aika helvetillinen yhtälö on meillä tuossa noin ratkottavana.

Olin muutenkin kovin tyytyväisin mielin. Koti oli siisti (kiitos Paavo ja sopivasti pölynpeittävän pimeät illat!), tiskikone tyhjennetty, pyykkikone rullasi viimeistä rundiaan ja pyykkikorit ammottivat tyhjyyttään. Kodinhoitohuoneen tasolla ei ollut pyykkejä viikattavana, kaikki puhtaat vaatteet olin vienyt omille paikoilleen. Ehdinpä myös käymään läpi lasten syys- ja talvivaatevarastot, parittamaan toisistaan eksyneet hanskat ja lapaset ja pyykkämään kevään jäljiltä kurapaskaiseksi jääneet pipot ja tumput.

Aijjjetttä, miten ylpeä itsestäni olinkaan. Tavallisesti lasten lähdettyä Nukkumatin matkaan olen niin kertakaikkisen poikki, etten enää millään jaksaisi suoriutua pienimmästäkään järjenkäyttöä vaativasta toiminnasta. 

"Me ollaan saatu nukkua. Siksi.", vastasi se mies, joka siinä vieressäni vielä availi työkonettaan myöhäisillan ratoksi. 

Niin, tosiaan. Pikkumuija vietti viimeiset kaksi yötä mummulassa, jotta me muut saisimme pienen levähdystauon ja mahdollisuuden nukkua. Olemme koko hänen kohta nelivuotisen elämänsä ajan kärsineet enemmän tai vähemmän rikkonaisista, toisinaan täysin unettomista öistä. Väliin on toki mahtunut parempiakin unijaksoja, mutta valtaosa kuluneen kesän öistä on menty 3-6 pätkissä nukutun tunnin taktiikalla. Mukaan kun ymppää vielä useampia yöllisiä pissaisten petivaatteiden pyykkäyssessioita, alkaa päästä jutun juonesta kiinni. Ja kyllä, sinä kukkahattuinen rouva siellä takarivissä. Perhepetiäkin ollaan ahkerasti harrastettu. Vieressä akselinsa ympäri pyörivä midget spinneri ja minun äärimmäisen huonot unenlahjani eivät kuitenkaan ole mikään mäts meid in hevön. 

Ei meidän silti tarvinnut kauaa potea huonoa omaatuntoa mummun jaksamisesta. Vieraskorea tyttäreni veteli siellä sitten unta oikein varastoon - kumpanakin yönä nukkui kellon ympäri!! Heräämättä, pissaamatta, rauhallisesti, pyörimättä. 

Mulla oli taas ihan loistava ajatus tämän postauksen loppukaneetista, mutta ehti hupsistasaatana unohtua herättyäni taas viime yönä turhan monta kertaa valvomaan kotiinpalanneen lapseni sängyn vierelle. Että en nyt keksi mitään sitten. Olo on kaikkea muuta kuin aikaansaava. Eilisen illan tehokkuus katosi kuin pieru sohvatyynyyn. 

Kai se sitten on jotain uhmansorttista tämäkin. 

Ehkä tästäkin selviämme.

Tilt.