Sinne se sitten mennä hurahti. Kesäloma. Tai tarkemmin, kaikki ne lasten kanssa yhdessä vietetyt 13 viikkoa. Esikoinen aloitti koulunsa jo muutama viikko sitten, iso tokaluokkalainen on jo. Pikkumuija aloitteli perjantaina päiväkotiuransa uudessa, isompien lasten ryhmässä. Osaa ottaa itse vauhtinsa keinussa, on siitä niin pöyhkeenä. Mies puurtaa omassa tutussa työssään kodin kiintokalustuksien parissa. Omat erityisopettajan opintoni alkavat huomenna yliopistolla. 

Tästäkin kesästä siis selvittiin, hurraa! Melkeinpä voisi sanoa, että jossain määrin kivuttomasti suhahti ohi, kivasti kutkutteli mennessään. Ihaniahan nuo meidän lapset ovat, varsinkin nyt, kun osan päivästään viettävät jossain muualla kuin jalassani kiinni roikkumassa. Tai pöntön vierellä kertomassa, koska toimitukseni on kestänyt riittävän kauan. Vaatimassa ruokaa, kinuamassa leikkiseuraa tai riitoihin erotuomaria, siistijää, pyllynpyyhkijää, kuskaajaa, kaikentietävää äitiä. 

Päivääkään en silti pois vaihtaisi. 

Onneksi on pikku apureita helpottamassa arkea.

Arjen alettua kalenteri täyttyy kovaa tahtia omista opinnoista, lasten harrastuksista ja miehen menoista. Välillä tuntuu, että hengästyn pelkästä ajatuksesta, miten saan organisoitua kaiken ja myös pidettyä kaikki langat käsissäni tulevana syksynä. Päivien venyessä iltaan asti yliopistolla, kuka hakee pikkumuijan päiväkodista? Kenen luokse esikoinen voisi mennä, ettei tarvitsisi olla montaa tuntia yksin kotona? Kuka auttaa läksyissä? Kuka kuskaa treeneihin? Ehdinkö itse tehdä töitä opiskelujen ohessa? Siihen päälle vielä omat tehtävät, harjoittelujaksot, tentit.. Ainiin ja yksi omakotitalo erinäisine kotiaskareineen. Nukkuakin voisi välillä.

Hektisyydestään huolimatta odotan innolla tätä hieman tutusta ja totutusta poikkeavaa, opiskelijaäidin arkea. Kaikki nämä kotinurkilla vietetyt viikot ovat saaneet mut haikailemaan oman ajan perään. Että saan tehdä asioita välillä ihan rauhassa. Olla muina aikuisina vertaisteni joukossa. Lapset saavat ikäistään leikkiseuraa ja joku muu katsoo heidän peräänsä päivällä, kun minä sivistän itseäni yliopistolla. Iltaisin ehdin nauttia lasten seurasta vielä hyvän hetken, ennen kun on taas nukkumaanmenon aika. Ja riittäähän niitä yhteisiä vapaapäiviäkin.

Että ihan olet tervetullut, uudenlainen arki.

Kunpa et kuitenkaan ihan heti ensikättelyssä löisi märällä rätillä vasten kasvoja, esimerkiksi vaikka ylikuormittamalla hyyyvin rajallisen muistikapasiteettini. Käväsi vaan tänään mielessä sellainenkin mahdollisuus, tehtyäni u-käännöksen vain parisen kilsaa päiväkodin ohi ajettuani.