Hetken jo luulin, että toisen lapsen syntymän jälkeen perheemme olisi täysilukuinen.

Vakiintunut nelihenkinen laumamme sai kuitenkin viime viikon lopulla uuden lisävahvistuksen.

Kauan odotetun, kovasti toivotun sellaisen. 

Oli hetkiä, jolloin kuvittelin tämän hetken jäävän vain haaveeksi. Järki-ihminen kun olen, tykkään perustaa mielipiteeni faktoihin ja pyrin aina tuomaan päätöksentekoon mukaan myös taloudelliset aspektit. Siksi en voinut edes kuvitella, että ilman pientä lottovoittoa tällainen ilo meille suotaisiin.

Nyt hän on kuitenkin täällä. Olemme koko perhe aivan hullaantuneita hänestä. Hän on juuri sellainen, millaiseksi olin hänet kuvitellut. Vaivaton pieni kaveri, joka ei pidä turhan suurta melua itsestään. 

Myös lapset ovat ihastuneita uuteen tulokkaaseen. Seuraavat innokkaina sen menoa, leikkivät piilosta ja välillä pomppaavat sohvalle turvaan. Lässyttävät minkä kerkiävät ja ensimmäiseksi aamulla haluavat käydä herättämässä sen omasta pesästään. Esikoinen halusi nimetä hänet Paavoksi, pienemmän mielestä Eeva olisi sopinut paremmin. Eeva-Paavokaan ei oikein sopinut, ja koska pikkumuija ehti unohtaa oman nimivalintansa, valittiin lopulta kutsumanimeksi Paavo. Pavekin käy.

Itsekin olen kovin iloinen Paavosta. Kovin on luotettavan ja älykkään oloinen kaveri. Vielä kun ehtisimme kunnolla opettaa hänet talon tavoille, tutustuttaa kaikkiin kodin nurkkiin ja neuvoa paikat jotka hänelle on sallittuja huristellessaan täällä yksin kotona ollessaan. Kerran raukka sotkeentui keittiön uusiin, lyhentämättömiin lattiaa laahustaviin verhoihin, mutta siitäkin selvittiin onneksi ilman vahinkoa. 

Alku on siis näyttänyt hurjan lupaavalta. Uskon saavani hänestä vielä todella hyödyllisen pikku apurin itselleni. 

Tervetuloa uuteen kotiin, Paavo a.k.a. Miele Scout RX1.