Puskapissajuttuja

syyskuuta 29, 2017

Harvinaislaatuinen perjantai-ilta. Perheen miesten huiniessa muualla saataisiin pikkumuijan kanssa olla koko ilta ihan kahdestaan. Äiti-tytär -laatuaikaa, ihan parasta.

Päätettiin illan suussa lähteä vielä läheiseen puistoon hetkeksi leikkimään. Matkalla tytölle iski kova pissahätä, joten poikkesimme metsän reunaan puskapissille.

"Äiti hei, onneksi sulle ei tullut pissahätä.", hän totesi kyykkiessään puskan juurella. "Sinä kun et ois voinut käydä täällä ulkona pissillä."

"No miksen olisi? Kyllä aikuisetkin voi käydä puskapissillä jos ihan kamala hätä yllättäisi. Enhän mä nyt housuihinkaan voisi pissiä.", totesin naurahtaen.

"No kyllä sun kannattais tehdä mieluummin niin. Olishan se nyt ihan tylsää jos kaikki näkis sun ison mustan (?!?!?) pyllysi."

"Ööh..?"

"Tai no, tähän sä voisit kyllä pissiä.", hän jatkoi totisena osoittaen risukkoa, jonka seassa kasvoi useampi iso pystyyn mädäntynyt tatti. "Muut vois luulla sun pyllyä sieneksi."

Hän otti hellästi kädestäni kiinni ja katsoi minua silmiin kauniisti hymyillen. 

"Älä äiti murehdi. Mustat sienet on varmasti oikein hyviä."


Laatuaikaa. Kertakaikkiaan.


You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe