Meidän perheellä on tapana istahtaa perjantai-illan päätteeksi koko porukalla telkkarin ääreen katsomaan lasten lemppariohjelmaa, Vain Elämää. Sellainen idyllinen koko perheen juttu. Möllötetään yökkäreissä, yhteisen peiton alla. Ollaan ihan lähekkäin. Rauhoitutaan hektisen viikon jälkeen viettämään aikaa yhdessä, nautitaan toistemme seurasta.

Ja toisinaan myös herkutellaan.

"Äiti, voidaanko pyöräillä kauppaan ostamaan Vain Elämää -herkkuja?" kysyi esikoinen ensimmäiseksi kotiin tultuani. Hän oli mitä ilmeisemmin suunnitellut kaiken valmiiksi. Oli varmuuden vuoksi koulusta kotiin tullessaan siivonnut huoneensakin, senkin ihana. Varmistettuani kuopukselta, että hänkin varmasti jaksaa pyöräillä kauppaan asti ja takaisin, olin täysin valmis lähtemään pienelle happihyppelylle. Ihan tarpeeksi on tuota persusta tullut viikon aikana lepuutettua luentosalien penkeillä.

Parin kilometrin matka paikalliselle Tokmannille sujui mukavasti. Isompi crossaili omaa tahtiaan edellä harjoitellen uhkarohkeita temppujaan, aina silloin tällöin katseellaan varmistaen että näen niistä joka ikisen. Pikkumuija herätti hilpeyttä kanssalenkkeilijöissä rallattelemalla koko matkan Peppi Pitkätossu -laulua, tai tarkemmin vain sitä kohtaa toisesta säkeistöstä, missä puhuttiin apinasta. Muuta ei kuulemma muistanut, eikä äiti tietenkään saanut laulaa mukana. 

Vaikka omat suunnitelmat illan naposteltavista oli lähinnä kasvispitoisia dippikastikkeineen, en hennonnut kieltää lapsilta namipussia nähtyäni heidän riemusta kiljuvat kasvot irtokarkkitarjous-mainosständin vieressä. Ja pitihän sitä itsellekin sitten parit namit valita, koko viikon kestäneen suklaan perään vinkumisen kunniaksi. Muina vuodenmutseina eksyi ostoskoriin vielä limupullonkin janoiselle pojalle. 

Nakkasin namit ja esikoisen huulille jo ehtineen limpparipullon reppuun. Tyytyväisenä, vaimopisteiden kiilto silmissä otin vielä kuvankin saaliistamme ja lähetin sen miehelle töihin. 

Jonkin matkaa talsittuamme aloin ihmetellä reppua selässään kantaneen esikoiseni märkää takamusta. Tai tarkemmin, alaselkää. Sitä kohtaa selän ja persuksen välissä, missä reppu ja harmaat collarihousut kohtaavat. 

Aamulla satoi kyllä aika rankasti,  rikkinäinen satula on varmaan jonkin verran vettä imaissut, tuumin ensin. Mutta silloinhan tummentuma olisi ollut enemmänkin haarojen välissä, ei alaselässä.

Onkohan sillä noin kova hiki..?

VOI NYJJOSAATANA, SE LIMSAPULLO!!

Että siinä meni sitten ne namit. Nätisti limaisina lilluivat repun pohjalla paperipussimössön seurana. 

Että palataan nyt sitten vaan takaisin siihen alkuperäiseen suunnitelmaan niistä dippikasviksista. Paitsi että meillä ei ole dippiä. Eikä oikein mitään kasviksiakaan, kun en niitä sitten muistanut kaupasta kotiin kiikuttaa.

Semmosta. Menee se ensi viikkokin sitten vinkuessa.