Kun aikoinani aloitin bloggaamisen, kirjoitin puhtaasti itseni takia. Tilanne oli tuolloin toki täysin toisenlainen kuin nyt. Olin terve, hyvinvoiva ja juuri tehnyt ison rempan elämäni kanssa, silti olematta vielä ihan sinut kaiken sen muutoksen kanssa. Ensimmäiset postaukset koskivatkin ainoastaan omaa kroppaani, treenaamista ja ruokaa. 

Sitten tuli sairaus ja vei fiilikset mukanaan. Pahimmassa vaiheessa ei tehnyt edes mieli kirjoittaa. Tuntui kurjalta aina vaan valittaa valittamisen perään. Kaikki oli paskaa eikä siitä ollut kivaa kirjoittaa. En siis kirjoittanut mitään. 

Kirjoittaminen on kuitenkin aina ollut minulle jonkin sortin terapiaa, tapa purkaa tunteita ja tai saada vähän joka suuntaan harhailevista päänsisälmyksistäni edes jotain selkoa. Vaikka tarkoitus oli alussa puhtaasti luoda sellainen päiväkirjan tyyppinen blogi mua itseäni varten, huomasin, miten  hiljalleen aloin seurailemaan, moniko jutuistani tykkää, paljonko sivustolla on kävijöitä ja taisinpa jopa kirjoittaa sanat "mun muotoinen" Googleen. Jos vaikka joku jossain olisi edes vahingossa, ohimennen sivulauseessa blogini maininnut.

Tuskin mun asiaa täytyy sen suuremmin hävetä. Kai se on ihan normaalia pyrkiä kirjoittamaan tavalla, mikä miellyttäisi/viihdyttäisi myös suurempaa kansaa. Saada hiukan huomiota ja niitä pirun tykkäyksiä feisbuukissa. Koska tämä on kivaa, eikä täällä hullukaan jaksaisi yksinään huudella! On myös ihanaa huomata, miten jotkut jutuistani herättävät keskustelua. Ja se vertaistuki, ihan huippua. Paras fiilis tuli ehdottomasti siitä, kun erään myös AIH:a sairastavan tytön äiti otti minuun sähköpostitse yhteyttä, kiittäen tiedoista joita hän oli blogistani saanut. Oli muuten aivan mahtava tunne se. 

Olen ihan hurjan iloinen tästä blogista, teistä lukijoista, tykkäyksistänne ja kommenteistanne. Vaikka alkuun blogini olisi voinut kategorioida johonkin wannabefit-blogien maastoon, ei se enää sitä ole. Tää blogi on kaikkine rönsyilyineen just sellainen kuin mun elämäni oikeastaan on. Yhtä vuoristorataa iloineen, suruineen ja muine höpötyksineen. 

Sellainen mun muotoinen blogi, sitähän tää on. Jatkan siis samaa linjaa ja katsotaan, mihin asti tällä pääsee.

Kiva siis kun olette siellä, ja jos oikein hyvästi viihdytte niin kutsukaahan kaveritkin mukaan! 500 tykkääjän rajakin lähestyy facebookissa, sekin on aika mahtavaa!

Kimpassa melkein kaikki on kivempaa!