Ensimmäiset pakkasaamut pääsivät pahasti yllättämään tämän maskulaisen. Enkä nyt tarkoita talvirenkaita, vaan asteiden pudottua nollan alle ilmeni eräs toinen, hieman suuremman luokan ongelma:

Talvitakki.

Se kun ei jumalauta millään mahtunut päälle. Vuosi sitten kortisonikuurin loputtua kuvittelin, että palautuisin nopeasti entisiin mittoihini. Vaan ei, päin vastoin! Vaikka paino on pysynyt kohtalaisen samoissa lukemissa kuin vuosi sitten, ympärysmittaa on näköjään tullut entisestään. Tai ainakin siinä määrin, ettei viime vuonna ylös sujahtanut vetoketju hievahtanutkaan ilman väkivaltaa. 

Olen kovin kitsas ostelemaan itselleni vaatteita. Kun kerran vartalon malli ja kokolappuun merkittyjen äxien määrä ennen ällää ei miellytä, olen nähnyt parhaimmaksi jättää vaatteet kokonaan ostamatta. Kaapin perällä kun odottaa monta ihanaa takkia, mihin vaaditaan vain noin kahdenkymmenen kilon pudotus.

Helppoa kuin... jonkin nasevan sananparren keksiminen aamutuimaan. Että ei vittu onnistu, ei.

Motivaatiota painonpudotukseen kyllä löytyy, mutta tahdonvoimasta huolimatta mitään ei tapahdu. Vaikka en ole orjallisesti noudattanut PT-Annen minulle laatimaa ruokavaliota, on se kuitenkin kulkenut jo pitkän aikaa ruokailujeni ohjenuorana. Syön säännöllisesti, pyrin pitämään ruokailuvälit säännöllisinä. En napostele, syön puhdasta ruokaa, vältän eineksiä sekä muistan juoda riittävästi. 

Tai näin ainakin kuvittelen toimivani.

Olen nimittäin tullut siihen lopputulokseen, että on vähän turhan helppoa huijata itseään. Jos pohdin pelkästään viime kuukautta, palautuu mieleen useampi herkutteluhetki, jokunen pieni karkkipussi, sipsikourallinen tai jokin nopea pikku suupala helpottamaan suurimpaa energiavajetta. Muutamia kertoja olen lähtenyt kotoa ilman kunnollista aamupalaa, skipannut kiireessä lounaan ja tankannut illalla itseni täyteen, koska jäätävä nälkä. Tähän settiin kun ympätään vielä suurimman aineenvaihduntaelimen, maksan toimintaongelmat, ei ole ihmekään, ettei paino lähde putoamaan.

Alkavan kuukauden kunniaksi ehdotin miehelleni, että jätettäisiin muutenkin vähällä käytöllä oleva sokeri kokonaan pois. Onhan se kuitenkin aina helpompaa yhdessä sitoutua dieettiin, kuin että se toinen mässäilisi menemään siinä vieressä. Ja suostuihan se! En yleensä diggaile näitä tämmösiä tipattomia tammikuita, herkuttomia helmikuita sun muita, mutta kun se nyt vaan sattui sopivasti olemaan uusi kuukausi aluillaan niin mikä jottei.  

Pois jätetään siis kaikki lisätty sokeri, ei pelkästään pullat, karkit ja muut herkut. Jonkin verran piilosokeria saattaa päästä seulan läpi, mutta yritän olla tarkka ravintosisältöjen suhteen. Tuttua juttuahan tämä jo on, nyt vaan täytyy vähän ryhdistäytyä ja olla lipsumatta.

Katsotaan mitä tuleman pitää, tuleeko muijassa näkymään muutoksia. Ja vaikka lopputulos olisi painon laskun suhteen yhtä tyhjän kanssa, ei sokerittomuudesta mitään haittaa varmasti ole. Maksa ainakin kiittää. 

Kuka lähtee mukaan?