*melkein kaupallisessa yhteistyössä Pizzeria Dennis* Tänään oli eri jännä päivä. Sain reilu viikko sitten kutsun jo vuodesta 1975 Turussa vaikuttaneen perheyrityksen, Pizzeria Denniksen, bloggaajille suunnattuun vegeiltaan, tutustumaan ravintolan runsaaseen kasvis- ja vegaaniruokatarjontaan. Illan ohjelmassa olisi luvassa sekä vanhojen että uusien vegaaniannosten maistelua ja aiheesta keskustelua alan ammattilaisten sekä muiden paikalle saapuneiden bloggaajien kesken, tarkoituksena tietenkin kasvattaa entisestään Denniksen vegaanitarjonnan tunnettuutta. Kyseessä oli ensimmäinen...
Kaksi vuotta sitten peilistä katsoi minulle täysin vieras ihminen. Kortisonin turvottamat, paksut posket muuttivat silmäni pieniksi viiruiksi, myös suun muoto muuttui täysin. Ohimoita korosti valtavat nestekertymät, jotka iltaisin näyttivät ihan sarvilta. Ylähuulta koristi tuuheat, tummat viikset. Posket olivat peittyneet vahvaan, pitkään nukkaan. Sytostaattipitoiset ylläpitolääkkeet saivat hiukset putoamaan päästä tukottain ja maksanäpyt täyttivät ennen lähes virheettömän ihoni. Muutos tapahtui niin nopeasti, ettei pääni pysynyt...
Mietin usein, mihin haluan tämän blogini kanssa kulkeutua. Mitä odotuksia ja tavoitteita minulla itselläni on? Mitä te armaat lukijat siellä toivotte? Pidänkö tämän juuri tämmöisenä, asiasta toiseen rönsyilevänä, päiväkirjatyyppisenä, mun muotoisena blogina, vai pitäisikö keksittyä johonkin ihan yksittäiseen asiaan tai teemaan? Niinku esimerkiksi muotiin. Voisin toimia trendsetterinä, muodin luojana ja edelläkävijänä. Matkustella maailmalla, Milanossa ja Pariisissa, vierailla muotiviikoilla ja tavata kaikkia kuuluisia designereita....
Haluaisin toisinaan olla poika. Ainakin silloin, kun on kyse pukeutumiseen liittyvistä tilanteista. Juhlista ja sen semmoisista. Selviäisi huomattavasti helpommalla. Kuten esimerkiksi näin: - Äitiiiii, mun pitäs viedä jotain vaatteita koululle. - Ai, mitä vaatteita? - No kun mä oon sellasessa esityksessä mukana. Seitsemän veljestä. Mä oon Juhani. - Hienoa kulta, upea rooli! Sainkin jonkun viestin tänään opettajalta. - Joo, niin siistiä. Siinä kuuluu...
Istun autossa matkalla töihin. Oranssinhohtoiset katuvalot ja edellä kulkevien autojen välkkyvät jarruvalot tuovat pientä valonkajoa pimeään aamuun, sadepisaroiden piiskatessa tuulilasia. Näpräilen viereisellä penkillä olevaa kännykkääni, yrittäen vaihtaa biisiä Spotifysta. Valitsen sokkona soittolistan ja painan satunnaistoistoa. Nostalgiset, kuumista kuumimpien 90 -luvun discopopitushittien mukaansatempaavat biitit vievät hetkessä minut takaisin nuoruusvuosien kotibileisiin, missä juomat virtasivat kylminä ja pojat olivat kuum.. no, poikia. Pysähdyn autoletkan jatkoksi valojen...
Esikoisen kanssa elämään oppiminen on ollut toisinaan aikamoista rimpuilua. Hän on kuitenkin meille se esikoinen, ensimmäinen lapsemme. Kaikki kasvunpyrähdykset, uhmat ja vaiheet, kaikki ne ollaan esikoisen kohdalla koettu ensimmäistä kertaa. Toisinaan olemme onnistuneet välttymään suuremmilta kriiseiltä. Toisinaan taas ollaan kivuttu vauhdilla perse edellä puuhun. Toisinaan tuntuu, että hän on ihan vauva vielä. Pieni hauras lapsi, joka kaipaa vanhempiaan kaikessa tekemisessään. Kyselen ja varmistelen jatkuvasti,...
Väliaika, kahvia ilman pullaa. Sokeriton marraskuu on edennyt noin puoliväliin asti. Viime postaukseni aiheesta herätti jonkin verran keskustelua siitä, mitä sokerittomuudella tarkkaan ottaen tarkoitan. Että pitääkö välttää hedelmiä, keinotekoisia makeutusaineita, kookos- tai inkkarisokeria, hunajaa tai muita vastaavia sokerin "korvikkeita". Itse olen kuitenkin sitä mieltä, kuten monessa muussakin erimielisyyttä aiheuttavassa mielipidekysymyksessä, että meitä ihmisiä on ihan joka lähtöön ja junaankin vielä. Kukin valitkoon siis...
Muistan, miten katselin sinua ihaillen. Kiikut keinutuolissa, tuudittaen varmoin ottein esikoislastamme punaisen T-paitasi alla, lämmintä ihoasi vasten. Silmäsi olivat liikutuksesta kostuneet. Ylpeys ja rakkaus huokui sinusta. Vaikka vain muutamaa minuuttia aiemmin olit saanut elämäsi suurimman roolisi, tuntui että tiesit heti ihan tarkalleen, mitä sinun kuului tehdä. Sinusta oli juuri tullut isä. Siitä hetkestä asti, yli kahdeksan vuoden ajan, olet ollut vanhemmuudessa tasavertainen, tärkein...
En lue horoskooppeja, siis ikinä. Tänään kuitenkin, yhden vahinkoklikkauksen saattelemana, läppärini otti yhteyden planeettoihin. Tähdet lupailivat tulevalle kuukaudelle seuraavaa: "Rapujen kannattaa rauhoittaa menoa. Etenkin keskeneräiset asiat ja vanhat velvollisuudet alkavat häiritä pahasti, jos pyrkii täyttämään elämänsä kaikella uudella ohjelmalla. Elämään nyt ei kerta kaikkiaan määräänsä enempää mahdu. Tunnustele tässä kuussa huolellisesti tunnelmaasi: minkä tekeminen tuntuu oikealta, mikä kuormittavalta ja mitkä asiat on milloinkin...
Jatketaan nyt vielä hetki näiden liikennepostausten parissa, aiheeseen kun kerran nopeussakkovitutuksen avulla jo päästiin. Korostan heti ensi alkuun, etten pidä itseäni missään määrin täydellisenä kuskina. Varmasti osaan itsekin perseillä ratin takana, varsinkin vierailla paikkakunnilla (mm. Hesan raitsikkakaistat ovat tulleet valitettavan tutuiksi). Tuolla liikenteen seassa kun joudun kuitenkin jonkun verran ajelemaan ja rakkaita kultamurusiani kuskaamaan, on muutamia seikkoja, mitkä panee joka kerta sankan savupilven nousemaan...
Tiettekö kun on sellasia päiviä kun vaan yksinkertaisesti vituttaa. Ilman mitään sen ihmeempää syytä. Vituttaa vaan. Niinku ihan kaikki. Tänään oli sellanen päivä. Takana on parituhatta huonosti nukuttua yötä, sekin saattoi toki vaikuttaa asiaan. Ei mulla kuitenkaan mitään erikseen mainittavaa syytä ollut olla huonotuulinen. Kunhan vaan kaikki vähän ärsytti. Siksi tuntui vielä hiukan ihanammalta päästä lähtemään yksin Espooseen, rakkaan lapsuudenystäväni luo, tuoksuttelemaan ja ihastelemaan...
Taas eletään niitä aikoja, kun joululaulut alkaa raikua kauppakeskuksissa ja postilaatikosta tippuu tasaiseen tahtiin erinäköisiä ja kokoisia lahjatoive- ja lelulehtisiä. Meidän perheessä on jo useina vuosina käyty sama rumba läpi: Ensin tietysti tapellaan, kuka katsoo mitäkin lehteä. Sovinnon synnyttyä lelukirjat selataan useaan otteeseen läpi, osoitetaan vähintään joka toista lelua ja peliä ("Äiti kato! Mä haluun ton! Ja ton. Ja sit ton ja ton.")...
Ensimmäiset pakkasaamut pääsivät pahasti yllättämään tämän maskulaisen. Enkä nyt tarkoita talvirenkaita, vaan asteiden pudottua nollan alle ilmeni eräs toinen, hieman suuremman luokan ongelma: Talvitakki. Se kun ei jumalauta millään mahtunut päälle. Vuosi sitten kortisonikuurin loputtua kuvittelin, että palautuisin nopeasti entisiin mittoihini. Vaan ei, päin vastoin! Vaikka paino on pysynyt kohtalaisen samoissa lukemissa kuin vuosi sitten, ympärysmittaa on näköjään tullut entisestään. Tai ainakin siinä...
