On niin hiljaista. Takaraivoa jo useita vuosia kovalla paukkeella takonut vaativa, kumiseva ääni on kadonnut. Sama hermot äärimmilleen kiristävä ääni, mikä esti minua pitkän aikaa lukemasta romaaneja. Enhän minä mitenkään voisi lukea itse valitsemiani kirjoja, ihan ja vain omasta tahdostani, sillä sivistävämpääkin Sinkkosen kasvatusmateriaalia olisi tarjolla. Ääni, joka alkoi pauhata valtavalla volyymilla sillä sekunnilla, kun aloin kirjoittaa jotain muuta kuin opintoihin liittyviä, ankarilla deadlineilla varustettuja...
Mistä tietää että lapset lakkaavat olemasta ihan pieniä? Siitä, että asiat jotka "ovat aina olleet näin" lakkaavat yhtäkkiä olemasta. Ainahan meillä on ollut kaksi pientä, innokasta virpojaa. Aina ollaan hyvissä ajoin ennen palmusunnuntaita haettu yhdessä oksat ja koristeltu ne kauniisti. Kukaan ei ole ikinä saanut palovammoja kuumaliimasta, koskaan ei lapsia ole tarvinnut lahjoa tai uhkailla osallistumaan eikä ainakaan olla saatu riitaa aikaiseksi siitä,...
Lapset usein kömpivät syliini sohvalle juuri ennen nukkumaanmenoa. Siinä me sitten hetki köllötellään, halitaan ja jutellaan, milloin mistäkin. Tänään pikkumuija päätti hellimisten sijaan puristaa minua tissistä. Oikein silleen kunnolla rutisti. Kielsin tekemästä niin toiste, koska kyllä se nyt jumankauta sattuu kun nännistä vääntää. Tokaisin samalla myös, että he menettivät oikeutensa minun rintoihini heti sen jälkeen, kun kuopuksen rintaruokinta aikoinaan päättyi. Esikoinen naurahti ja...
Sairastan kroonista, näkymätöntä sairautta. Kaltaisiani ihmisiä on joukossamme useita, mutta heitä ei väkijoukoista tunnista, sillä sairautemme ei näy meitä katsomalla. Se ei muuta meitä ulkoisesti, mutta se ei silti tarkoita sitä, etteikö sairautta olisi olemassa. Sairaus tuntuu meissä. Se muuttaa tapaamme elää. Se vaikuttaa useaan arkipäiväiseen asiaan, vaikka sitä ei ulkopuoliset ehkä pysty huomaamaan. Se voi toisinaan tuottaa kipua, se voi vaikuttaa kehon...
"Arvaas mitä me tänään kuultiin?", kyseli päiväkodin ohjaaja leveä virne huulillaan hakiessani tyttöä hoidosta. Nämä ovat niitä turhan tutuiksi vuosien varrella käyneitä tilanteita, joissa sykkeet ja poskille nouseva puna kohoavat välittömästi kuin yhteisestä sopimuksesta. Sanat takertuvat kurkkuun, pää painuu alas ja sitten sitä vaan jää hämillään odottamaan mitä tuleman pitää. "Olitte kuulemma leiponeet (marraskuussa) synttärikakun ilman pikku neidin apua? Ja kuulemma kaikki laskiaispullatkin...
Meidän oma tanhupallo, rempseä nelivuotias pikkumuijamme, on koko pienen ikänsä ollut huono nukkuja. Ensimmäiset kolme elinvuottaan hän heräsi joka yö viimeistään puoliltaöin ja valvoi aina useamman tunnin putkeen. Oli siis aivan täysin hereillä, pirteänä ja iloisena, valmiina uuteen päivään. Usein jopa siihen asti, kunnes aamuvirkku esikoisemme päätti herätä. Enää noita täysin unettomia öitä ei meillä useinkaan onneksi vietetä, mutta joka yö herään siihen,...
Miehen ollessa pois laskuista (koska töissä ja sittemmin kipeänä) ollaan lasten kanssa painettu menemään kolmistaan koko viikko. Ollaan laskettu pulkkamäkeä, luisteltu luonnonjäillä, syöty eväitä nuotion äärellä, keinuttu puistossa ja syöty karkkia elokuvissa. Samoiltu Vanhan Rauman kapeilla kaduilla muina turisteina, käyty ihastelemassa vastasyntynyttä vasikkaa navetassa ja naurettu työn touhussa olleille Tatulle ja Patulle Seikkailupuiston teatterissa. Siivottu kotia, käyty kaupassa, kuitenkin unohtaen hetkeksi arjen rutiinit....
Ennen lasten syntymää mietin usein, millainen äiti minusta tulee. Osaanko ylipäätään olla äiti, äidit kun tunnetusti tekevät ja osaavat oikeastaan ihan kaikkea. Mitä ikinä keksitkin kysyä, äidit osaavat aina vastata, eikä oman lapsuuteni aikoihin ollut edes mahdollisuutta tarkistaa asioita guuglesta. Miten ihmeessä ne sen tekevät? Aina kaikki hoitui, tavalla tai toisella, tai sellainen kuva minulle on jäänyt ainakin omasta äidistäni. Siis silloin kun...
Mä en saanut tänään mieheltäni ystävänpäivälahjaa. Sen sijaan sain.. .. pitkän hellän halauksen heti herätyskellon soitua (kuten jokaisena muunakin aamuna). .. aamukahvin tarjoiltuna sohvalle (kuten lähes jokaisena muunakin aamuna). .. suukon poskelle, koska se tietää, etten suukota suulle aamuisin ennen hammaspesua. (Ihan ällöä!) .. hänet hymyilemään lähettämällä ystispäiväkuvan karvaisesta selästä. .. viestin täynnä sydämiä (kuten kaikkina muinakin päivinä). .. päättää nolostumatta puhelumme kertomalla,...
Eniten ärsyttää just nyt. Aika. Tai sen puute. Mistä saisi ostaa lisää tunteja vuorokauteen? Kun ei millään ehdi suoriutua kaikesta annetussa ajassa. Olisi kovin mukavaa ehtiä päivittää blogia useammin, mutta kun noita opiskeluhommiakin olisi. Treenata haluaisin ainakin kolmesti viikossa ja pulkkamäkeen olisi mukavaa ehtiä mahdollisimman usein ennen kuin tämä upea talvikeli muuttuu taas masentavaksi loskamössöksi. Haluaisin treffata ystäviäni useammin ja käydä vaikka leffassa...
Tiedätkö, miten sovitetaan yhteen yksi kuumepotilas, parikymmentätuhatta huonosti nukuttua yötä, omat läsnäolovelvotteiset opiskelut, miehen työreissu Seinäjoelle, käytännössä kaikkeen kyllästynyt nelivuotias, salitreenit ja bloggaaminen? Ei mitenkään. Tai ainakaan itse en osannut tehtävää ratkaista kuluneen viikonlopun aikana. Vaikka tällä setillä olisi helposti voinut kuvitella viikonlopusta tulevan ihan täysi fiasko, sainkin todeta, että rakkaat lapseni todella osaavat toisinaan yllättää äitinsä. Positiivisella tavalla. Eikä tämä ole edes...
Reilu 400 pääosin kouluikäistä poikaa ja niiden äidit. Samassa tilassa, sullottuna sinivalkoiseen purkkiin yhdeksi vuorokaudeksi. Ei pakomahdollisuutta. Jokaisen opettajan unelma. Haha. En ole enää vuosiin ollut mikään kovin innokas risteilijä - varsikaan viinanhuuruisilla lauantai-iltalähdöillä - mutta lapseni luokkakaverin äidin ehdottaessa meitä lähtemään mukaan Äidin ja pojan yhteiselle risteilylle, en voinut kieltäytyä. Ja hyvä, etten niin tehnyt. Vietän erittäin paljon aikaa yhdessä lasteni kanssa....
Kädet vapisee. Oksettaa. Outo epävarmuuden tunne on vallannut koko kehoni ja se tuntuu äärimmäisen epämiellyttävältä. Istun autossa, minulle ennestään täysin tuntemattoman kuntosalin edessä. Parkkipaikalla on turhan monta autoa. Kuvittelin, että jos menen salille jo aikaisin aamulla, saisin olla siellä ihan rauhassa. Mieluiten yksin. "Hävettää ja itkettää, vituttaa ja sattuu jo valmiiksi. Äääääh!", laitan viestin Annelle. Hän ymmärtää, sen tiedän varmaksi. Tekisi mieleni perääntyä,...
Hehkutin viime viikolla haaveistamme lähteä seikkailemaan Thaimaahan kesäkuuksi. Olemme sen jälkeen pyöritelleet ajatusta ahkerasti puolelta toiselle, tutkineet lentojen ja majoitusten hintoja, miettineet mahdollisuuden realistisuutta nyky(raha)tilanteeseen nähden ja todenneet, ettei ajatus ole täysin mahdoton. Kaiken muun haaveilun, matkakohteiden valinnanvaikeuden ja kymmenien matkavlogien läpikahlaamisen ohella palauttelin myös edeltävien reissujemme muistoja mieleeni vanhojen lomakuvien avulla. Se oli virhe. Kuvat palauttivat mieleeni mukavien reissumuistojen lisäksi myös muiston...
Aina silloin tällöin minut valtaa sellainen kummallinen tunnetila. Sellainen, jossa kuvittelen perheemme nelivuotiaan onnistuneen jollain kierolla tavalla kietoa rakkaan isinsä pikkusormensa ympärille. Tai no, jos ei nyt kuitenkaan ihan täysin onnistunut vielä toistaiseksi ole, ei se ainakaan yrityksen puutteesta kiinni ole. Otetaan esimerkiksi eilisillan tapahtumat. Prinsessallamme on nuha. Ihan perus flunssa. Räkää ja vähän lämpöä, ei mitään sen ihmeellisempää. Mutta tietysti se harmittaa...
