Pidän silti oikeutenani välillä hieman masentua hetkellisesti. Saatan myös pahoittaa mieleni erinäisistä asioista ja jopa julkituoda tunteeni. Ei se ihmisestä huonoa tee jos joskus hieman vituttaa. Tänäänkin eräässä turkulaisten äitien kansoittamassa fb-ryhmässä keskusteltiin hyvässä sovussa vastenmielisyyttä herättävistä, karvat pystyyn nostattavista inhokkisanoista. Mä olen ihan tunnetusti yhdyssanavirheiden vihaaja. Muina kielipoliiseina hätyyttelen ystäviäni, jotka eivät vaan tajua, että kahden tai useamman sanan muodostaessa uuden merkityksen ne sanat kirjoitetaan yhteen! Tuhansien lueteltujen sanojen/sanontojen/kirjoitusvirheiden joukosta löytyi ihan kunnon nippu eriNlaisia itseänikin sydäMmestä ahdistaWia sutkautuxia. Tiättexte, se tunne. 

Välihuomautus - Luulin tuon inhokkisanahomman luovan mitä loistavimman aasinsillan aiheelle, josta halusin kirjoittaa. Niin ei kuitenkaan käynyt, joten mennään asiaan.

Pahoitin tänään mieleni. Kahdesti. Ensimmäisen kerran töissä, toisen kerran romahdin pienesti esikoisen telinevoimistelutunnilla, jossa vanhemmat saivat olla mukana. Ihan kyllä kovasti ärsytti ja hieman jopa vaivuin toviksi säälimään itseäni. Eikä ollut kyse yhdyssana- tai kirjoitusvirheestä, vaan vääränlaisesta äänenpainosta. 

"Ai pelasitko SÄ ihan oikeesti jalkapalloa?" 

"Ai anteeks, siis ajattelitko SÄKIN yrittää päälläseisontaa?"

Se vartaloa päästä varpaisiin mittaava, epäilevä ja hämmentynyt katse, siitä ei voi millään erehtyä. Kunpa osaisinkin kertoa, kuinka epäreilulta nuo ulkonäön perusteella tehdyt, hyvin pinnalliset johtopäätöset tuntuvat. Kun kokee, että aliarvioidaan tai kykyä suoriutua vaikka nyt sitten tuossa päälläseisonnassa väheksytään vain sen takia, koska ylipainoinen. 

Tiedän varsin hyvin, että mulla on tuntosarvet ihan turhan herkkinä näissä tilanteissa ja saan varmasti huonona hetkenä pienetkin asiat tuntumaan elämää suuremmilta. Silti se tuntuu hetken tosi pahalta, vaikka kummallakaan kysymyksen esittäjällä tuskin oli tarkoitus minua loukata.

Se kateissa oleva aasinsilta liittyi jollain lailla siihen, etten näiden negatiivisiksi luokiteltavien asioiden märehtimisestä huolimatta kaipaa mitään jaxuhaleja, stemppejä enkä niitä ystävällisiä muistutuksia positiivisesta ajattelutavasta. Sopeutuminen vie oman aikansa, ja sillä tiellä tulee välillä vastaan myös niitä huonojakin päiviä. Tiedän kuitenkin, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, olevani edelleen hyvin onnellisessa asemassa. Tiedän, että olen hyvä myös tällaisena kuin nyt olen.

Olenhan niin helvetin positiivinen.