"Aloitan sen sitten maanantaina"

toukokuuta 05, 2015

Mä oon pyrkinyt tietoisesti pääsemään eroon ajatuksesta, että dieetin täytyisi aina alkaa maanantaina. Tällä ajatustavalla koko edellinen viikonloppu menee mättäessä moskaa suuhunsa kuin viimeistä päivää, koska pian alkaa laihduttaminen. Maanantaiaamuna kun dieetin sitten pitäisi alkaa, on mässäilystä jäänyt niin kamala olo, ettei saa puuroa alas. Dieetti kusee, ja aloittaminen siirtyy viikolla, sillä eihän dieettiä voi aloittaa jos heti ensimmäinen aamupala tulee syötyä väärin. 
Tuttua? Niin no siitä huolimatta tänään on maanantai ja mun dieetti alkoi. Sain eilen illalla ohjeet tulevia viikkoja varten, mutta niin kuin vähän arvelinkin, ei muutoksia normaaliin ruokavalioon juurikaan tullut. Pientä hienosäätöä ja siistimistä, viikonlopun herkkupäivät jäi pois. Siinä se.
Puolen vuoden dieetti loppui siis joulukuun alussa. Pari päivää loppupunnituksen jälkeen oltiin jo matkalla Thaimaahan. Kaksi viikkoa hotelliaamiaisia, ravintolalounaita ja -illallisia, jäätelöä, periaatteessa kaikkea sellaista mitä niin tutuksi ja turvalliseksi muodostunut dieettini ei sisältänyt. Ihme kyllä syömiset ei loman aikana lähtenyt kovinkaan pahasti lapasesta, päinvastoin mä tarkkailin koko ajan lähes hysteerisesti syömisiäni ja otin enemmän peiliselfieitä kuin koko elämäni aikana. Ihan vaan jotta ymmärtäisin sen, ettei yksi jäätelö päivässä saa mua lihoamaan takaisin kaikkia niitä 23 kiloa mitkä ohjelman teon aikana laihdutin.
047
Peiliselfie. Yksi niistä miljoonista.
Silti mä podin huonoa omaatuntoa jokaisesta herkusta minkä suuhuni laitoin. Ja mieheltäni piti varmistaa joka toinen sekunti, näytänkö lihavalta. Onneksi tuolla tuntuu olevan kovin hyvät hermot. Joka aamu herätessäni päätin, että menen kiltisti omelettitädiltä pyytämään pelkkiä valkuaisia paistettuna. En ota yhtään croisanttia enkä varsinkaan hillolla täytettynä, pekoni on ehdoton nounou tai etten edes katso tarjolla oleviin kahvileipiin päin. Justiinsa näinhän se meni. Muutamaa viikkoa myöhemmin, joulun ja uuden vuoden jälkeen, ilmoitin Annelle haluni jatkaa valmennuksessa vielä seuraavat 6kk. En pärjännyt yksin. Siitä asti oon noudattanut ruokavaliota 5 päivää viikossa (6 ois pitänyt mutta 5 silti) ja pari päivää on mennyt herkutellen vetäen kaksin käsin ihan just sitä mitä mieli tekee ja määrällisesti aivan liikaa..
Tää juttu tuntuu nyt ihan kamalan vaikealta rajata yhteen oleelliseen asiaan.  Mut palataan nyt kuitenkin tähän aamuun ja otetaan noi muut jutut sitten joskus toiste. Muuten tässä menee taas koko hemmetin yö. Puolet meni jo.
Dieetti. Moni mieltää sen laihduttamiseksi mut mä puhun paljon mieluummin kiristelystä tai keventämisestä. Siis nykyään puhun. Kyllä se oli ihan puhtaasti sitä laihduttamista ja valtavan läskimäärän polttamista tuon teeveestä tutun puolen vuoden ajan. Mut jos aatellaan vaan tätä päivää, niin mulle on toisaalta ihan sama mitä se vaaka näyttää, tärkeintä on se miltä tuntuu. Jep, se on totta! Sama tyttö joka pilasi monta dieettiviikkoa stressaamalla puolivälipunnituksessa uupuneen puolen kilon takia, on vihdoin oppinut olemaan kyttäämättä pelkästään vaakaa. Hurraa.
Mulla on kuitenkin ollut aika höttöinen/pehmoinen/höllyvä/nesteinen (suomeksi läski) olo viimeisen parin kuukauden ajan, ja halusin tehdä asialle jotain. Siistiä ruokavaliota, olla hetken ilman herkkuja koska en handlaa kohtuutta ja panostaa taas pikkusen enempi tuohon salilla ja aamulenkeillä käymiseen.
IMG_3506[1]
Shuttifyyrakommatvoo. Ei ihan kauheen paha.
Joulukuun alussa painoin 67.2kg, tänä aamuna vaaka näytti lukemaa 74.2kg. Jos tohon Tahko-painoon lisää hiilareiden lisäämisestä ruokavalioon tulleet 2-4kg, niin ei sitä ylimääräistä nyt niin kauheesti kuitenkaan ollut kertynyt. Jos jäit miettimään tuota painon paljoutta, niin mä en haaveile missimittaisesta vartalosta, vaan terveestä, lihaksikkaasta vartalosta. Semmonen Jillian Michaelsin tai Eva Wahlstömin kroppa ois oikeen vaan kiva! Siis sitten joskus, ei sellasta ihan parissa viikossa tehdä. 
Turkin matkaan on aika tarkkaan 4 viikkoa aikaa, katsotaan josko siinä ajassa sais hilattua tuon painon sinne pikkusen alle 70 kiloon. Ja saada selkämuhkurat näkyviin. Takareisissä ei ole mitään muotoa. Eikä vatsalihaksetkaan haittais lainkaan. Olkapäätkin saisivat pyöristyä. Ja äässi. 
Pääsisinköhän mä seuraavaksi Pientä pintaremonttia – ohjelmaan..? Hahhaa.
Koska vaaka ei kerro kaikkea, niin aloituskuvat oli taas otettava. Tuolla aamupakkasessa seisoin melkeen ilkosillani ja annoin miehelleni ohjeita siitä, miten kuvat tulee ottaa. Ihan nätisti sanoin. En määräillyt. Enpä. Tämmöset niistä sitten tuli. Jos niissä on jotain vikaa niin syy on Mikan, niinku aina.
IMG_3525[1]
#oolmoustneiked #nofilter
Kumma juttu, mutta vaikka tiedän että muutos vuoden takaiseen ulkomuotooni on ihan valtava, en silti vieläkään tajua minkä kokoinen oikeasti olen. Jos eteeni laitettaisiin sellainen rikossarjoista tuttu tunnistusrivillinen eri kokoisia naisia, ja mun pitäisi valita sieltä eniten itseäni muistuttava tyyppi, valitsisin melko varmasti paljon itseäni isomman. Samoin jos vertaan nykyistä minua loppupunnitusminuun, koen olevani nyt paljon isompi (läskimpi). Se on oikeesti tosi rassaavaa. 
Onneksi Anne on lohduttanut, etten ole ainoa jonka pää on jäänyt muutoksessa pahasti jälkeen. Kyllä se sieltä perästä kuulemma tulee. Helvetin hidas se silti tuntuu olevan.
Mut tässä kohtaa pistän nyt pisteen tälle rönsyilevälle tekstille ja jatkan heti kun se osa päästä missä mun aivot on pääsee perille. Muina dieettihörhöinä täällä jo yhden päivän jälkeen. 
Kovin kuulostaa lupaavalta.

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe